Keski-Suomen hyvinvointialue
Seulontatutkimukseen kohdunkaulan syövän havaitsemiseksi kutsutaan vuosittain kaikki 30–65-vuotiaat naiset viiden vuoden välein.
Joutsan kunta
Kunnalta voi anoa avustusta yksityisen tien tekemistä, kunnostamista ja ylläpitoa varten.
Keravan kaupunki
Vesihuolto vastaa hyvälaatuisen talousveden saannista ja jätevesien viemäröinnistä.
Joensuun kaupunki
Varhaiskasvatuksessa olevat lapset ovat oikeutettuja ruokailuun päiväkodeissaan, esi- ja perusopetuksen oppilaat kouluissaan.
Etelä-Pohjanmaan liitto
Löydät Etelä-Pohjanmaan liiton omat tapahtumat, tilaisuudet ja kokoukset liiton verkkosivustolta.
Sodankylän kunta
Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella kiinteistöllä on liittymisvelvollisuus vesihuoltoon. Vapautusta voi hakea ympäristönsuojeluviranomaiselta.
Sotkamon kunta
Sotkamon kunta järjestää perusopetusta seitsemässä koulussa.
Siikaisten kunta
Asemakaava-alueella sijaitsevan rakennuksen tai sen osan purkamiseen tarvitaan purkamislupa. Luvasta päättää kunnan rakennusvalvonta.
Kokemäen kaupunki
Etsivä nuorisotyö tarjoaa kaikille alle 29-vuotiaille mahdollisuuden henkilökohtaiseen ohjaukseen ja tukeen.
Helsingin kaupunki, Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Voit opiskella äidinkieli ja kirjallisuus -oppiainetta suomi toisena kielenä ja kirjallisuus -oppimäärän mukaan, jos äidinkielesi ei ole suomi,...