Sipoon kunta
Tietoa Sipoon kunnan organisaatiosta ja hallintosäännöstä.
Mäntyharjun kunta
Rakennusvalvonta neuvoo ja jakaa tietoa rakentamiseen liittyvissä asioissa ja valvoo kaavojen rakentamisen säännösten noudattamista.
Porvoon työllisyysalue
Työttömänä työnhakijana voit lähteä kolmeksi kuukaudeksi työnhakuun toiseen EU- tai ETA-maahan tai Sveitsiin ja saada työttömyysetuutta Suomesta.
Satakunnan hyvinvointialue
Mielenterveyspalveluilla tarkoitetaan toimintaa, joka pyrkii estämään, lievittämään ja hoitamaan mielenterveyden häiriöitä ja niiden seurauksia.
Kemiönsaaren kunta
Kulttuuriin liittyvän kansalaistoiminnan tuki ja avustukset.
Kaarinan kaupunki
Erityisvarhaiskasvatus Kaarinan kaupungissa.
Lounais-Suomen-SYLI ry
Syömishäiriötä sairastavien läheisten vertaistukiryhmä on avoin ryhmä kaikille, joiden läheinen sairastaa tai kärsii syömishäiriöoireista.
Simon kunta
Etsivän nuorisotyö auttaa alle 29-vuotiaita koulutuksen tai työmarkkinoiden ulkopuolella tai muuta tukea tarvitsevia nuoria.
Kainuun hyvinvointialue
Sosiaalinen luotto on pankkilainaan verrattavissa oleva matalakorkoinen laina, jonka myöntää Kainuun hyvinvointialue.
Kannonkosken kunta
Asemakaava-alueella olevien katujen, torien, puistojen, istutusten sekä yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapito on kunnan velvollisuus.