Hankasalmen kunta
Maastoliikennelain mukainen lupa kilpailujen ja harjoitusten järjestämiseen tai moottorikelkkareitin pitämiseen
Kittilän kunta
Kittilän kunnan liikuntapalvelut hallinnoi erilaisia sisäliikuntapaikkoja, joissa voi paikasta riippuen harrastaa eri sisäliikuntalajeja
Imatran kaupunki
Imatralla voi harrastaa jääurheilua ja luistelua jäähallissa.
Lahden kaupunki
Lahden kaupungin päiväkodit tarjoavat osa- ja kokoaikaista varhaiskasvatusta, esiopetusta sekä ilta- ja vuorohoitoa alle kouluikäisille lapsille.
Tervolan kunta
Yhdistykset, säätiöt, laitokset ja muut kunnassa toimivat yhteisöt voivat saada kulttuuritoiminnan harjoittamiseen ja edistämiseen avustuksia.
Pieksämäen kaupunki
Kunnallinen perhepäivähoito on kodinomaista varhaiskasvatusta.
Mynämäen kunta
Nuorisotiloissa on sekä ohjattua että nuorten itsensä järjestämää toimintaan.
Kaarinan kaupunki
Kaarinan kaupungilla on 37 leikkipuistoa. Kolmessa leikkipuistossa on avoimen varhaiskasvatuksen leikkipuistotoimintaa.
Helsingin kaupunki, Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Voit kuntoilla liikuntavideoiden parissa omaan tahtiin. Tutustu ja kokeile liikuntaa kotona oman kuntotason mukaan.
Lapinjärven kunta
Kirjasto on kunnan peruspalvelu, joka mahdollistaa kaikille sivistyksestä, kirjallisuudesta ja taiteesta nauttimisen ja harrastamisen.