Hollolan kunta
Aloituskokouksen pitämisestä määrätään rakentamisluvassa. Aloituskokous suoritetaan hankkeesta riippuen työmaalla tai toimistolla.
Lahden kaupunki
Rakennusvalvonnan asiakirjat ovat julkisia, ja kenellä tahansa on oikeus tutustua niihin.
Hyvinkään kaupunki
Rakennusvalvonta neuvoo ja ohjaa sinua kaikissa rakentamiseen liittyvissä kysymyksissä sähköisen Lupapiste.fi -palvelun kautta.
Hollolan kunta
Kotitalouksien on 1.7.2014 lähtien ilmoitettava Verohallinnolle tiedot kaikista ostamistaan rakennusluvan alaisista töistä.
Tohmajärven kunta
Vastaava työnjohtaja vastaa mm. rakennustyön kokonaisuudesta ja laadusta hyvän rakennustavan mukaisesti.
Närpiön kaupunki
Toimenpiteistä, jotka voidaan tehdä ilmoitusmenettelyllä, on luettelo Närpiön kaupungin rakennusjärjestyksessä.
Lappeenrannan kaupunki
Voit tilata rakennushankkeeseen liittyvän rakennuksen paikan maastoon merkinnän ja sijaintikatselmuksen tästä palvelusta.
Suomussalmen kunta
Rakennusvalvonnan asiakirjat ovat julkisia ja kenellä tahansa on oikeus tutustua niihin.
Akaan kaupunki
Luvat, ilmoitukset, määräykset, rakennussuojelu ja kaupunkikuva-asiat
Evijärven kunta
Toimenpidelupa- ja ilmoitus vaaditaan vähäisen rakentamisen hankkeissa.