Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
Astman hoito auttaa pitämään oireet kurissa ja ehkäisee pahenemisvaiheita. Hoitoon kuuluu lääkitys, ohjaus ja säännöllinen seuranta.
Seinäjoen kaupunki
Seinäjoen kansalaisopiston Taide- ja musiikkikoulu Luovaamossa järjestetään taiteen perusopetusta lapsille ja nuorille.
Lakeuden Latu ja Polku ry
Laavuillamme ja kammilla voi pitää taukoa luontoretken yhteydessä.
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
Hoitotarvikejakelusta saat hoitotarvikkeita pitkäaikaiseen tarpeeseen hoitopaikkasi lähetteellä.
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
Erikoistehosteiden käytöstä on tehtävä ilmoitus pelastuslaitokselle.
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
Neurofysiologian tutkimusyksikössä selvitetään aivojen, hermoston ja lihasten sähköistä toimintaa.
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
Ohjeita ja lomakkeita pelastuslaitoksen verkkosivuilta.
Etelä-Pohjanmaan liitto
Etelä-Pohjanmaan maakuntakaavat.
MIELI Lakeuden mielenterveys ry
Ammatillisesti ohjatuissa vertaistukiryhmissä samankaltaisessa elämäntilanteessa olevat osallistujat saavat tukea toisiltaan.
Etelä-Pohjanmaan Ensi- ja turvakotiyhdistys ry
Tapaamispaikkatoiminta on ammatillisesti ohjattua palvelua, joka toteuttaa lapsen oikeutta molempiin vanhempiinsa.