Taat sijđo ij tuáistáážân lah finniimist anarâškielân
Tun uáináh sämikielâlij palvâlusâi tiäđuid jieijâs siijđoin.
Kuntien lisäksi lainsäädännössä määrätään itsehallinnollisia oikeuksia ja velvollisuuksia Ahvenanmaalle, saamelaisten kotiseutualueelle, uskonnollisille yhdyskunnille ja korkeakouluille. Näiden itsehallinnon muodot ovat sekä asemaltaan että toteutukseltaan keskenään erilaisia.
Ahvenanmaan maakunnan itsehallinto perustuu sekä Suomen lainsäädäntöön että kansainvälisiin sopimuksiin. Ahvenanmaalla on omat poliittiset ja hallinnolliset elimensä, jotka vastaavat päätöksenteosta.
Maakuntapäivät käyttää lainsäädäntövaltaa niiltä osin kuin itsehallintoasema sallii. Muilta osin Ahvenanmaalla pätevät Suomen eduskunnan säätämät lait. Ahvenanmaan vaalipiiristä valitaan eduskuntavaaleissa aina yksi kansanedustaja, joka huolehtii Ahvenanmaan asemasta kansallisessa päätöksenteossa.
Suomen ainoalla alkuperäiskansalla saamelaisilla on kotiseutualueellaan omaa kieltään ja kulttuuriaan koskeva itsehallinto. Se on turvattu Suomen perustuslaissa. Saamelaiskäräjät hoitaa asioita, jotka koskevat saamelaisten kieltä, kulttuuria ja asemaa alkuperäiskansana. Saamelaiset valitsevat Saamelaiskäräjien jäsenet vaaleilla. Saamelaiskäräjät voi tehdä aloitteita ja esityksiä, antaa lausuntoja ja päättää saamelaisten yhteiseen käyttöön osoitettujen varojen jaosta.
Suomessa toimivilla kirkoilla ja uskonnollisilla yhteisöillä on itsehallinto, joka perustuu perustuslaissa määriteltyyn uskonnonvapauteen.
Evankelisluterilaisella ja ortodoksisella kirkolla on Suomessa julkisoikeudellinen erityisasema. Molemmilla kirkoilla on veronkanto-oikeus sekä erilaisia väestökirjanpidollisia ja kulttuurihistoriallisia tehtäviä, kuten avioliittoon vihkiminen. Luterilaisilla seurakunnilla on velvollisuus ylläpitää yleisiä hautausmaita ja osoittaa vainajille hautapaikat.
Korkeakoulut – eli yliopistot ja ammattikorkeakoulut – ovat hallinnollisesti ja oikeudellisesti itsenäisiä. Tämä takaa niille riippumattoman aseman tieteessä ja opetuksen järjestämisessä. Korkeakoulujen perusrahoituksesta vastaa valtio, mutta lisäksi niillä voi olla omaa varainhankintaa. Lukukausimaksuja korkeakoulut eivät kuitenkaan suomalaisilta peri.