Kiuruveden kaupunki
Kulttuuritoimen ja nuorisotoimen avustuksia haetaan samalla hakemuksella.
Kankaanpään kaupunki
Tontilla tarkoitetaan asemakaava-alueella sitovan tonttijaon mukaan muodostettua kiinteistöä, joka on merkitty tonttina kiinteistörekisteriin
Hämeenlinnan kaupunki
Rakennusluvan hakeminen.
Hyvinkään kaupunki
Peruseläinlääkäripalvelua saa kunnalta arkipäivisin virka-aikana ja kiireellistä eläinlääkäriapua kaikkina vuorokaudenaikoina.
Salon kaupunki
Terveyshaittaepäilystä on ilmoitettava tilojen omistajalle tai haltijalle. Epäily voi koskea esimerkiksi sisäilmaa, puhtautta tai lämpötilaa.
Business Oulu -liikelaitos
Työnantajana voit saada tukea palkkakustannuksiin yli 55 vuotta täyttäneen työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi.
Liedon kaupunki
Liedon kunta voi myöntää kulttuuritoiminta-avustuksia.
Kokemäen kaupunki
Kokemäellä on useita liikuntasaleja, joita voi vuokrata joko yksittäiseen tilaisuuteen tai sitten oman porukan vakiovuoroksi.
Etelä-Pohjanmaan liitto
Tilaa Etelä-Pohjanmaan liiton sähköinen Pro Etelä-Pohjanmaa -uutiskirje itsellesi verkkosivuiltamme.
Taipalsaaren kunta
Rakennusluvan hakeminen voi tietyissä tilanteissa edellyttää suunnittelutarveratkaisua tai poikkeamispäätöstä.