Utajärven kunta
Vesi- ja jätevesilaskutus perustuu kiinteistökohtaisella vesimittarilla mitattuun veden kulutukseen.
Auran kunta
Alkutuotantopaikasta ja siellä harjoitettavasta alkutuotannon toiminnasta tulee ilmoittaa kirjallisesti kunnan elintarvikevalvontaviranomaiselle.
Oulun seudun ympäristötoimi -liikelaitos
Tee leirintäalueilmoitus Oulun seudun ympäristötoimelle, kun perustat leirintäaluetta.
Kiuruveden kaupunki
Kiuruveden kaupungin ylläpitämään tapahtumakalenteriin voi ilmoittaa oman tapahtuman ilmaiseksi.
Humppilan kunta
Rakennusluvan hakeminen voi tietyissä tilanteissa edellyttää suunnittelutarveratkaisua tai poikkeamispäätöstä.
Raision kaupunki
Terveyshaittaepäilystä on ilmoitettava tilojen omistajalle tai haltijalle. Epäily voi koskea esimerkiksi sisäilmaa, puhtautta tai lämpötilaa.
Pirkkalan kunta
Yleinen ilmoitusmenettely on ympäristöluvan kaltainen menettely ympäristönsuojelulaissa rajatuille toiminnoille.
Kontiolahden kunta
Rakennuksen korkeusaseman ja sijainnin merkitseminen.
Kankaanpään kaupunki
Yleisellä alueella tapahtuvaan tilapäiseen tapahtumaan, rakennustyöhön tai muuhun käyttöön on haettava lupa Kankaanpään kaupungilta.
Tampereen kaupunki
Tampereen karttapalvelu on julkinen kartta- ja paikkatietoaineistojen katselupalvelu.