Petäjäveden kunta
Petäjäveden kunnan kulttuuripalvelut pyrkivät tarjoamaan monipuolisesti erilaisia tapahtumia, konsertteja ja elokuvia eri ikä- ja kohderyhmille.
Kuopion kaupunki
Rekisteröinti on luonteeltaan kirjaamistoimenpide, jossa ei tehdä hallinnollista päätöstä eikä anneta määräyksiä.
Jyväskylän kaupunki
Elintarvikealan toimijan on tehtävä ilmoitus elintarviketoiminnasta toiminnan rekisteröintiä varten.
Petäjäveden kunta
Ajankohtaisista ja lähiaikoina vireille tulevista kaavoista tiedotetaan vuosittain kaavoituskatsauksessa.
Suomussalmen kunta
Suomussalmen kunnan vesilaitos vastaa vesihuoltolain mukaisesta vesihuollon järjestämisestä.
Alavieskan kunta
Yleishyödylliset avustukset, kulttuuripalvelujen ja nuorisopalvelujen avustukset sekä yksityistie- ja metsätieavustukset.
Iitin kunta
Vesilaitoksen toimittama talousvesi on maksullista. Veden kulutusta mitataan kiinteistökohtaisilla vesimittareilla.
Kokkolan kaupunki
Ympäristöön vaikuttavien toimintojen harjoittajilla on velvollisuus rekisteröidä toimintansa ympäristönsuojelun tietojärjestelmään.
Sysmän kunta
Yleiskaava kertoo, miten kunta suunnittelee alueiden käyttöä ja jakamista asumisen, työelämän, liikenteen, virkistyksen ym. kesken.
Jyväskylän kaupunki
Tuemme työnhaussa, työntekijöiden löytämisessä ja maahanmuuttaneiden kotoutumisessa.