Vihdin kunta
Vihdin kunta on osakkaana jäteyhtiö Rosk’n Roll Oy Ab:ssa. Rosk’n Roll järjestää jätteiden keräyksen ja vastaanoton.
Oulun seudun ympäristötoimi -liikelaitos
Tarvitset luvan samalla vesialueella järjestettävään moottorikäyttöisten vesikulkuneuvojen toistuviin tai pysyviin kilpailuihin tai harjoituksiin.
Mustasaaren kunta
Rakennusvalvonnan asiakirjat ovat julkisia, ja kenellä tahansa on oikeus tutustua niihin.
Iisalmen kaupunki
Haaskanpitäjän tulee ilmoittaa kunnaneläinlääkärille kuukausittain haaskapaikalle viemänsä sivutuote ja sen määrä.
Lieksan kaupunki
Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma kaavassa mukana olevien kuntien alueiden käytöstä.
Lappeenrannan kaupunki
Katujen suunnittelusta ja rakentamisesta säädetään maankäyttö- ja rakennuslaissa. Katualueelle laaditaan katu- ja liikennemerkkisuunnitelma.
Raaseporin kaupunki
Työllisyyspalvelut palvelevat myös työnantajia mm. työpaikkojen julkaisuun, rekrytointiin ja erilaisiin tukiin liittyen.
Oulun kaupunki
Alueen omistajana, haltijana tai isännöitsijänä voit pyytää Oulun kaupunkia siirtämään hylätyn tai väärin pysäköidyn ajoneuvon yksityiseltä alueelta.
Pyhäjoen kunta
Maisematyö- ja puunkaatolupa
Sipoon kunta
Sipoon Vesi huolehtii toiminta-alueellaan vesihuoltopalveluista.