suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.

Virkailijavaltuuttamispalvelua ja ohjeita on täsmennetty asiakaspalautteen perusteella

Julkaistu 14.1.2021

Virkailijavaltuuttamispalvelua ja sen ohjeistusta on kehitetty asiakaspalautteen ja asiakkailta tulleiden kysymysten perusteella. Uusi versio otettiin käyttöön tiistaina 12.1.2021. 

Uudistettu ohje ja hakemusprosessi ohjaa paremmin erilaisia yhteisötyyppejä ja neuvomaan niitä tarkemmin valtuutusoikeuksien rekisteröinnissä. Kehitystyötä on tehty yhteistyössä Digi- ja väestötietoviraston ja Verohallinnon asiakaspalveluiden kanssa. 

Tarkemmin räätälöidyt ohjeet sujuvoittavat hakemuksen tekemistä

Virkailijavaltuuttamispalvelun ohjeeseen on lisätty muun muassa yhteisömuodoa, yhteisön tilannetta ja sen nimenkirjoitusoikeutta täsmentäviä kysymyksiä. Niiden avulla kutakin yhteisöä voidaan neuvoa tarkemmin.  

Ohje ja hakemus neuvoo nyt tarkemmin vaikkapa yritystä, joka on joko saneerauksessa, selvitystilassa tai konkurssissa. Lukuisia parannuksia on tehty myös ulkomaisten yritysten, yhdistysten, verotusyhtymien, Katso-palvelua käyttäneiden edunvalvojien ja muiden yhteisötyyppien ohjeistukseen ja hakemukseen.

Asiakaspalveluun on tullut paljon kysymyksiä esimerkiksi, kenen tulee allekirjoittaa hakemus tai mitä liitteitä hakemusta varten tarvitsee hankkia. Uudessa versiossa annetaan näihin sekä monenlaisiin erityistilanteisiin yksityiskohtaisemmat ohjeet. 

Kaikki yhteisömuodot ovat sähköisen valtuuttamisen piirissä

Virkailijavaltuuttamispalvelu otettiin käyttöön kesäkuussa 2020. Se mahdollistaa tietoturvallisen sähköisen valtuuttamisen ja toisen puolesta asioinnin niille tahoille, joiden edustamisoikeus ei ole automaattisesti selvitettävästi perustietorekisteristä kuten kaupparekisteristä, yhdistysrekisteristä tai väestötietojärjestelmästä.  Virkailijavaltuuttamispalvelun avulla kaikki yhteisömuodot ovat sähköisen valtuuttamisen piirissä.

Virkailijavaltuuttamispalvelussa on nyt käsitelty yli 20 000 valtuushakemusta. Vuodenvaihteessa virkailijavaltuuttamispalvelu ruuhkautui ja käsittelyajat pidentyivät. Tällä hetkellä keskimääräinen käsittelyaika on nyt 2-3 viikkoa. Jos hakemuksesta puuttuu liitteitä tai se vaatii lisäselvittelyitä, käsittelyaika pidentyy merkittävästi. Suurin osa hakemuksista on mennyt hakemusprosessin läpi sujuvasti ilman lisäselvittelyitä.

Virkailijavaltuuttamispalvelua valtuutusoikeuksien rekisteröintiin tarvitsee noin 10 prosenttia entisen Katson käyttäjistä. Yritykset ja monet yhdistykset voivat omatoimisesti valtuuttaa Suomi.fi-valtuuksissa. 

Lisätietoja:

Yleisohje hakemuksen tekoonAvautuu uuteen ikkunaan., pdf

Virkailijavaltuuttamispalvelun ohje hakemuksen tekemiseen