suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.

Uusi rahoitusmalli löi heti läpi

Julkaistu 31.5.2016

Finnveran alkutakausta on haettu 1 600 rahoitushankkeelle ensimmäisen vuoden aikana. Yrittäjä pitää takausta kätevänä aloittaville yrityksille.

Vähän yli vuoden käytössä ollut Finnveran alkutakaus on löytänyt pankit ja yrittäjät.

Tiimipäällikkö Leena Waarnan mukaan pankit ovat nimittäin lähettäneet Finnveralle alkutakaushakemuksen 1 600 rahoitushankkeesta.

Pankki hakee alkutakausta yrittäjän puolesta, joten yrittäjä asioi suoraan vain oman pankkinsa kanssa. Finnveran takausosuus on enintään 80 prosenttia, ja haettavan lainan enimmäismäärä on 100 000 euroa.

– Alkutakaus sopii hyvin myös pienempiin, esimerkiksi 30 000–50 000 euron hankkeisiin. Yrittäjien ei siis kannata lamaantua, vaikka pankkia varten ei kunnon vakuuksia olisikaan, Waarna sanoo.

Hän kannustaa aloittavia yrittäjiä ottamaan aluksi yhteyttä paikallisiin neuvontapalveluihin. Sieltä saa tietoa esimerkiksi alueen ja toimialan kilpailutilanteesta.

Yritysten aloituskulut ja rahoitustarpeet vaihtelevat paljon.

Esimerkiksi palvelualalla riittää muutama kymppitonni alkuvaiheen käyttöpääomaksi, kun taas tuotannollisissa hankkeissa rahaa kuluu huomattavasti enemmän investointitarpeisiin.

– Yrittäjät osaavat laskea aika hyvin etukäteen kulunsa. Sen sijaan liikevaihtoennusteet ovat helposti ylioptimistisia. Ajatellaan, että liikevaihtoa alkaa kertyä nopeasti ja maksusuunnitelmatkin tehdään sen mukaan, Waarna sanoo.

– Realistiset kokonaislaskelmat sekä oikein mitoitettu luotto takaisinmaksuaikoineen auttavat alkuvaiheen yrittäjää välttämään pahimmat karikot, hän jatkaa.

Nopeampi startti

Helsinkiläisyrittäjä Tuure Parkkinen kehuu alkutakausta estoitta.

– Alkutakaus oli harvinaisen kätevä, sillä pankki haki sen meidän puolestamme. Yrittäjän kannalta paperirumba oli vähäinen. Päätimme lopulta nostaa 25 000 euroa, Parkkinen muistelee.

Hän perusti kumppaneidensa kanssa viime marraskuun lopussa ResQ Clubin. Yrityksen kehittämän digitaalisen palvelun avulla kuluttajat saavat tietää hukkaanmenouhan alaisesta ruuasta ravintoloissa, leipomoissa, kahviloissa ja hotelleissa.

Kuluttajalle palvelu antaa mahdollisuuden ostaa ruokaa jopa yli 50 prosenttia halvemmalla. Ravintolat puolestaan vähentävät hävikkiä.

Parkkinen kertoo, että perustajilla ei ollut juurikaan omia säästöjä yritystä perustettaessa.

– Vaikka työtä tehtäisiin itse palkatta, alussa tulee aina väkisinkin kuluja ja nyt saimme asiat nopeammin käyntiin.

ResQ Clubin palvelu on herättänyt heti alusta mielenkiintoa niin sijoittajissa kuin kuluttajissakin.

Yhtiö julkisti yli 300 000 euron rahoituskierroksen, kun uusina sijoittajina mukaan tuli yksityishenkilöitä ja pääomasijoittajia. Samalla ResQ Club ilmoitti, että palvelu avataan myös Ruotsissa.

Palvelussa on noin 20 000 rekisteröitynyttä käyttäjää ja 150 tarjoajakumppania.

FAKTA: Mikä alkutakaus?

  • Alkutakaus on tarkoitettu aloittaville ja enintään kolme vuotta vanhoille yrityksille. Yrityksen pitää olla henkilöomisteinen.
  • Alkutakaus sopii erityisesti pieniin rahoituksiin. Varsinkin, jos yrittäjällä ei ole pankin kannalta riittäviä vakuuksia.
  • Finnveran takausosuus on enintään 80 prosenttia. Yritykselle myönnettyjen alkutakausten määrä voi olla enintään 80 000 euroa. Tällöin pankista haettava maksimi lainamäärä alkutakauksen nimissä on 100 000 euroa.
  • Vakuutena toimivat pääosakkaiden antamat omavelkaiset erityistakaukset, joiden tulee kattaa vähintään neljäsosa takauksen määrästä.
  • Yritys esittää rahoitushakemuksen omalle pankilleen. Sen jälkeen pankki arvioi liiketoiminnan uskottavuuden, käy läpi laskelmat ja hakijoiden luottokelpoisuuden ennen rahoituksen myöntämistä. Pankki hakee alkutakauksen Finnverasta yrityksen puolesta.
  • Alkutakaus on tarkoitettu erityisesti aloittavan yrityksen käyttöpääoma- ja investointitarpeisiin. Se ei käy yrityskauppoihin eikä toimitilahankintojen rahoittamiseen.
  • Alkutakaus voi olla myös yksi osa yrityksen lainakokonaisuutta.
  • Alkutakauksen maksimi lainan takaisinmaksuaika on kymmenen vuotta.

Lisää tietoa alkutakauksesta löytyy Finnveran sivuilta.