suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.

Päätyivätkö henkilötietosi ulkopuolisille? Pian saat kootut neuvot Suomi.fistä

Julkaistu 2.3.2021

Digi- ja väestötietovirasto kehittää Suomi.fihin palvelua, josta kansalainen saa tietoa, kuinka toimia, jos epäilee henkilötietojensa joutuneen vääriin käsiin. 

Uusi palvelu on suunnattu henkilöille, jotka ovat joutuneet identiteettivarkauden tai tietomurron uhriksi tai jotka ovat kadottaneet identiteetin todistamiseen tarvittavat tunnistusvälineensä, kuten passin tai henkilökortin. 

Hankkeen taustalla on paljon julkisuudessa ollut Vastaamon tietomurto, jonka myötä asiakkaiden henkilötietoja vuoti internetiin. Vuodon käsittelyn yhtenä jatkotoimenpiteenä hallitus linjasi, että Suomi.fihin toteutetaan henkilön tietoja koskevien sulkujen ja estojen hallinnointia helpottava palvelu. Kokonaisuus suunnitellaan yhteistyössä julkisen hallinnon sekä yksityisen sektorin organisaatioiden kanssa.

Toteutus vuoden 2021 aikana

Ensimmäisessä vaiheessa Suomi.fihin kootaan identiteettivarkauksia ja tietomurtoa koskevat ohjeistukset ja palvelut kansalaista toimimaan opastavaksi poluksi. Tämä kokonaisuus valmistuu huhtikuussa 2021.

Kevään aikana palveluun tuodaan myös mahdollisuus hallinnoida osaa Digi- ja väestötietovirastolle tehtävistä kielloista. Tällaisia ovat väestötietojärjestelmään tehtävät tietojenluovutuskiellot ja osoitteenmuutoksen tekemistä koskevat kiellot. Kieltojen hallinnointi edellyttää aina vahvaa tunnistautumista pankkitunnuksilla, mobiilivarmenteella tai henkilökortin sähköisellä kansalaisvarmenteella.

Testaa prototyyppiä ja anna palautetta!

Digi- ja väestötietovirasto on julkaissut 1.3.2021 uudesta palvelusta ensimmäisen prototyypin. Sen avulla virasto hakee palautetta suunnitteilla olevasta kokonaisuudesta. 

Prototyyppiä voi testata ja antaa palautetta 14.3.2021 saakka: Arvioi tietovuotopalvelun prototyyppiäAvautuu uuteen ikkunaan..

Lue laajempi tiedote dvv.fistä.Avautuu uuteen ikkunaan.