suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.

Valtuudet-palvelu: Päällekkäisten valtuuksien virheiden käsittely helpottuu

Julkaistu 18.10.2019

Valtuudet-palvelussa otetaan käyttöön tiistaina 15.10. uusi ominaisuus, joka hyödyttää erityisesti tilitoimistoja ja muita ammattikäyttäjiä. Päällekkäisyyksistä johtuvien virheiden käsittely helpottuu. Uusi ominaisuus ei edellytä käyttäjiltä toimenpiteitä.

Valtuudet-palvelu on aiemmin ilmoittanut ristiriidasta, jos samalta valtuutettavalta työntekijältä löytyy samalta asiakkaalta samasta valtuusasiasta ajankohdaltaan päällekkäinen valtuus. Toimenpide päätyy virheilmoitukseen.

Tällainen tilanne on esimerkiksi silloin, kun uudelle työntekijälle luodaan valtuudet ottamalla pohjaksi jonkun toisen työntekijän valtuudet ja kopioidessa mukaan tulee yritys tai henkilö, jolle työntekijällä on jo olemassa päällekkäinen valtuus.

Nyt uudessa versiossa  palvelu tuottaa ristiriidoista ja niiden ratkaisuista koostelistan. Käyttäjä voi poistaa päällekkäisen valtuuden suoraan koostelistasta.

Samalla tulee parannuksia useamman valtuuspyynnön yhtäaikaiseen käsittelyyn. Uusien valtuuksien ja valtuuspyyntöjen luominen nopeutuu.