suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Kouvolan kaupunki

Ympäristönsuojelulain mukainen ilmoitus poikkeuksellisesta tilanteesta

  • Lupa tai muu velvoite
  • 2 kuntaa
  • Julkinen palvelu

Ympäristön äkillisestä pilaantumisesta tai sen vaarasta on ilmoitettava viranomaiselle. Tilanne voi aiheutua esim. onnettomuudesta, ennakoimattomasta tuotantohäiriöstä, purkutöistä tai muusta syystä.

Toimi näin

Jos toiminta perustuu valtion viranomaisen antamaan lupaan, tee ilmoitus luvan myöntäneelle viranomaiselle. Muussa tapauksessa tee ilmoitus kunnan ympäristöviranomaiselle. Tee ilmoitus myös tilanteista, joihin ei tarvitse lupaa.

Jos poikkeuksellisesta tilanteesta aiheutuu äkillistä vaaraa väestölle, ilmoita asiasta viipymättä kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle tai hätäkeskukseen. Sen jälkeen sinun tulee varautua nopeaan yhteistyöhön viranomaisen kanssa tilanteen saamiseksi hallintaan.

Ilmoita Kouvolan ja Iitin alueella tapahtuneesta poikkeuksellisesta tilanteesta Kouvolan kaupungin ympäristöpalveluille sekä tarvittaessa Kymenlaakson Pelastuslaitokselle.

Kenelle ja millä ehdoin

Jos elinkeinonharjoittaja on sijoittautunut johonkin toiseen Euroopan talousalueeseen kuuluvaan valtioon ja tarjoaa palveluitaan tilapäisesti Suomessa, elinkeinonharjoittajaa koskevat samat velvoitteet kuin Suomeen sijoittautunutta elinkeinonharjoittajaa.

Palvelu on maksuton.

Tausta ja lainsäädäntö

Ympäristön äkillisestä pilaantumisesta tai sen vaarasta on ilmoitettava viipymättä kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle tai hätäkeskukseen. Tilanne voi aiheutua onnettomuudesta, ennakoimattomasta tuotantohäiriöstä, purkutöistä tai muusta syystä.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaKouvolan kaupunki
Muut vastuuorganisaatiotKymenlaakson pelastuslaitos
Palvelusta vastaaKouvolan kaupunki
Alue Iitti, Kouvola
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Kouvolan kaupunki
Päivitetty: 2.12.2019