suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Lapinlahden kunta

Yleiskaavoitukseen vaikuttaminen

  • Palvelu
  • Lapinlahti
  • Julkinen palvelu

Yleiskaava on kunnan yleispiirteinen maankäytön suunnitelma. Sen tehtävänä on yhdyskunnan eri toimintojen, kuten asutuksen, palvelujen ja työpaikkojen sekä virkistysalueiden sijoittamisen yleispiirteinen ohjaaminen sekä toimintojen yhteensovittaminen. Yleiskaava voi koskea koko kunnan aluetta tai rajattua aluetta, jolloin sitä kutsutaan osayleiskaavaksi.

Kunta vastaa yleiskaavan laatimisesta. Ka ...

Toimi näin

Jos haluat vaikuttaa yleiskaavoitukseen, saat ohjeet kunnalta.

Kaikilla, joiden oloihin tai etuihin yleiskaavoitus vaikuttaa, on oikeus osallistua yleiskaavoitusprosessiin ja vaikuttaa siihen osaltaan.

Kenelle ja millä ehdoin

Kaikilla, joiden oloihin tai etuihin yleiskaavoitus vaikuttaa, on oikeus osallistua yleiskaavoitusprosessiin ja vaikuttaa siihen osaltaan.

Tausta ja lainsäädäntö

Yleiskaava kertoo, miten kunta suunnittelee alueidensa käyttöä ja jakamista asumisen, työelämän, liikenteen, virkistyksen ja muiden toimintojen kesken. Yleiskaavasta säädetään maankäyttö- ja rakennuslaissa.

Kunta voi laatia yleiskaavan joko yksin tai yhdessä naapurikuntiensa (yhteinen yleiskaava) kanssa.

Palvelun toteuttaa

Lapinlahden kunta

Palvelusta vastaa

Lapinlahden kunta
Tekstistä vastaa: Lapinlahden kunta
Päivitetty: 11.4.2022