suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Tampereen kaupunki

Yksityistieavustukset

  • Palvelu
  • Tampere
  • Julkinen palvelu

Tampereen kaupungilta voi anoa avustusta yksityisen tien kunnossapitoa ja peruskorjausta varten.

Jos valtio tai kunta avustaa tiekuntaa tai tieosakkaita yhteisesti tien kunnossapidossa, tien on oltava kaikkien käytettävissä.

Toimi näin

Yksityisteiden peruskorjaus- ja kunnossapitoavustukset ovat haettavissa kerran vuodessa. Pääsääntöisesti kunnossapitoavustukset ovat haettavissa huhtikuun aikana ja peruskorjausavustukset syyskuun aikana. Tarkemmat hakuajat ilmoitetaan kaupungin kotisivuilla.

Kenelle ja millä ehdoin

Avustusten saaminen edellyttää yleensä, että tien hoitoa varten on perustettu tiekunta.

Avustusten saaminen edellyttää, että

  • Tien hoitamista varten on perustettu tiekunta.
  • Tien vaikutuspiirissä on vähintään kolme pysyvästi asuttua taloutta.
  • Yksityistien pituus on vähintään 1 kilometri.

Palvelu on maksuton.

Tausta ja lainsäädäntö

Kunnalta voi anoa avustusta yksityisen tien tekemistä, kunnostamista ja ylläpitoa varten. Kunta voi päättää yksityistien kunnossapidon ottamisesta kokonaan tai osaksi kunnan vastuulle. Avustuksia voi saada myös valtion varoista.

Jos valtio tai kunta avustaa tiekuntaa tai tieosakkaita yhteisesti tien kunnossapidossa, tien on oltava kaikkien käytettävissä.

Perustiedot

Palvelusta vastaaTampereen kaupunki
Palvelun toteuttaaTampereen kaupunki
Alue Tampere
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Tampereen kaupunki
Päivitetty: 30.1.2019