suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Tammelan kunta

Yksityinen perhepäivähoito

  • Palvelu
  • Tammela
  • Yksityinen palvelu

Yksityinen perhepäivähoito on hoitoa ja kasvatusta, jota järjestetään yksityiskodissa tai muussa kodinomaisessa paikassa, jota kutsutaan perhepäivähoitokodiksi. Yksityinen perhepäivähoitaja on omassa kodissa työskentelevä yrittäjä. Yksityisen perhepäivähoidon toimintaa ohjaa varhaiskasvatuslaki ja sitä valvoo kunta. Yksityinen perhepäivähoitaja tekee toiminnan aloittamisesta ilmoituksen kuntaan.

Toimi näin

Yksityistä perhepäivähoitopalvelua perheet voivat kysellä suoraan yksityisiltä palvelutuottajilta esimerkiksi perhepäivähoitajan ilmoituksen perusteella. Yksityisiä perhepäivähoitopalveluja voi tiedustella myös kunnasta.

Yksityinen perhepäivähoitaja tekee kirjallisen hoitosopimuksen perheen kanssa. Sopimuslomake voi olla perhepäivähoitajan tekemä tai valmis pohja.

Kenelle ja millä ehdoin

Yksityinen perhepäivähoitaja voi ilmoittaa päivähoitopaikoista itsenäisesti esimerkiksi paikallislehden, neuvolan, leikkipuiston tms. ilmoitustaululla. Hän voi antaa myös kunnalle luvan kertoa vapaista hoitopaikoista.

Yksityinen perhepäivähoitaja tekee kirjallisen hoitosopimuksen perheen kanssa. Sopimuslomake voi olla perhepäivähoitajan tekemä tai valmis pohja.

Palvelusta vastaa

Tammelan kunta
Tekstistä vastaa: Tammelan kunta
Päivitetty: 7.6.2023