Suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Ilomantsin kunta

Vesiosuuskunta-avustukset

  • Palvelu
  • Ilomantsi
  • Julkinen palvelu

Vesiosuuskunnat voivat hakea avustusta kunnalta vesihuoltojärjestelmiä varten. Vesiosuuskunta on alueen asukkaiden perustama, omistama ja hallinnoima vesihuoltolaitos, joka huolehtii yhdyskunnan vesihuollosta kunnan hyväksymällä toiminta-alueella. Harvaan asutuissa kunnissa tai keskustojen ulkopuolella vesiosuuskunnat täydentävät kunnan vesilaitoksen toimintaa.

Vesiosuuskuntiin voi toiminnan alkuv ...

Toimi näin

Ota yhteyttä kuntatekniikan esimieheen.

Tausta ja lainsäädäntö

Vesiosuuskunta on alueen asukkaiden perustama, omistama ja hallinnoima vesihuoltolaitos, joka huolehtii yhdyskunnan vesihuollosta kunnan hyväksymällä toiminta-alueella. Harvaan asutuissa kunnissa tai keskustojen ulkopuolella vesiosuuskunnat täydentävät kunnan vesilaitoksen toimintaa.

Vesiosuuskunnat voivat toimintansa alkuvaiheessa hakea tukea kunnalta. Kunta voi myös toimia osuuskunnan lainan takaajana, kustantaa suunnittelua ja toimia neuvojana. Lisäksi vesiosuuskunnat voivat hakea valtion tai Euroopan unionin investointitukea.

Palvelun toteuttaa

Ilomantsin kunta

Palvelusta vastaa

Ilomantsin kunta
Tekstistä vastaa: Ilomantsin kunta
Päivitetty: 1.8.2024