suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Varkauden kaupunki

Vesihuolto

  • Palvelu
  • Varkaus
  • Julkinen palvelu

Vesihuollolla tarkoitetaan veden ottamista pinta- ja pohjavesistä, käsittelyä ja toimittamista käytettäväksi talousvetenä sekä jäteveden poisjohtamista ja käsittelyä. Hulevedet eivät ole enää vesihuoltoa.

Lainsäädännöllä taataan vesihuoltolaitoksen vastuu turvallisten ja tasapuolisten palvelujen tuottajana. Vesihuoltoa ohjaa vesihuoltolaki, jotta asukkaille on kohtuullisin kustannuksin saatavissa ...

Toimi näin

Vesihuoltoon liittymisen ehdot, toimintaohjeet ja yhteystiedot löydät Varkauden kaupungin ja Keski-Savon Vesi Oy:n internetsivuilta.

Tausta ja lainsäädäntö

Haja-asutusalueella kiinteistöjen vesihuolto ja jätevesien käsittely perustuvat pääosin kiinteistökohtaisiin ratkaisuihin. Ellei yleiseen vesijohtoverkkoon liittyminen ole mahdollista, lähellä toisiaan sijaitsevat kiinteistöt voivat perustaa yhteisen vesiosuuskunnan. Osuuskunnan jäsenet jakavat vastuut ja kustannukset keskenään.

Mikäli kiinteistö käyttää kaivovettä, veden laatu ja turvallisuus on mahdollista varmistaa laboratoriotutkimuksessa. Kunnan ympäristöviranomaiset antavat asiassa neuvontaa.

Jätevesien käsittelyssä on noudatettava vesihuoltolain ja ympäristölain määräyksiä. Kiinteistöllä voi olla oma jätevesisäiliö, joka tyhjennetään säännöllisesti tai tarpeen mukaan. Kiinteistöllä voi myös olla oma jätevesien käsittelyjärjestelmä. Kunnan ympäristöviranomaisilta saa tietoa talous- ja jätevesien käsittelyn vaihtoehdoista.

Palvelun toteuttaa

Varkauden kaupunki

Palvelusta vastaa

Varkauden kaupunki
Tekstistä vastaa: Varkauden kaupunki
Päivitetty: 24.11.2021