suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Sastamalan kaupunki

Vesihuolto

  • Palvelu
  • Sastamala
  • Julkinen palvelu

Sastamalan Vesi vastaa vesijohto- ja viemäriverkostojen rakentamisesta ja kunnossapidosta. Sastamalan Vesi tekee sopimukset kiinteistöjen liittämisestä yleiseen vesijohto- ja viemäriverkostoon.

Lue lisää Sastamalan verkkosivuilta.

Toimi näin

Tausta ja lainsäädäntö

Haja-asutusalueella kiinteistöjen vesihuolto ja jätevesien käsittely perustuvat pääosin kiinteistökohtaisiin ratkaisuihin. Ellei yleiseen vesijohtoverkkoon liittyminen ole mahdollista, lähellä toisiaan sijaitsevat kiinteistöt voivat perustaa yhteisen vesiosuuskunnan. Osuuskunnan jäsenet jakavat vastuut ja kustannukset keskenään.

Mikäli kiinteistö käyttää kaivovettä, veden laatu ja turvallisuus on mahdollista varmistaa laboratoriotutkimuksessa. Kunnan ympäristöviranomaiset antavat asiassa neuvontaa.

Jätevesien käsittelyssä on noudatettava vesihuoltolain ja ympäristölain määräyksiä. Kiinteistöllä voi olla oma jätevesisäiliö, joka tyhjennetään säännöllisesti tai tarpeen mukaan. Kiinteistöllä voi myös olla oma jätevesien käsittelyjärjestelmä. Kunnan ympäristöviranomaisilta saa tietoa talous- ja jätevesien käsittelyn vaihtoehdoista.

Palvelun toteuttaa

Sastamalan kaupunki

Palvelusta vastaa

Sastamalan kaupunki
Tekstistä vastaa: Sastamalan kaupunki
Päivitetty: 23.11.2020