suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Merikarvian kunta

Vesihuolto

  • Palvelu
  • Merikarvia
  • Julkinen palvelu

Merikarvian kunta on ostanut veden Siikaisten kunnalta vuodesta 1980 alkaen. Vuonna 1999 sopivat Kankaanpään kaupunki, Siikaisten ja Merikarvian kunta yhdysvesijohdon rakentamisesta, vesijohto rakennettiin vuosina 199- - 2001. Pieniä määriä vettä pumpataan verkostoon myös Merikarvian kunnan omalta Paulakankaan vedenottamolta. Verkostovedestä on jatkuva tarkkailu ja tulokset nähtävänä teknisessä to ...

Toimi näin

Tausta ja lainsäädäntö

Haja-asutusalueella kiinteistöjen vesihuolto ja jätevesien käsittely perustuvat pääosin kiinteistökohtaisiin ratkaisuihin. Ellei yleiseen vesijohtoverkkoon liittyminen ole mahdollista, lähellä toisiaan sijaitsevat kiinteistöt voivat perustaa yhteisen vesiosuuskunnan. Osuuskunnan jäsenet jakavat vastuut ja kustannukset keskenään.

Mikäli kiinteistö käyttää kaivovettä, veden laatu ja turvallisuus on mahdollista varmistaa laboratoriotutkimuksessa. Kunnan ympäristöviranomaiset antavat asiassa neuvontaa.

Jätevesien käsittelyssä on noudatettava vesihuoltolain ja ympäristölain määräyksiä. Kiinteistöllä voi olla oma jätevesisäiliö, joka tyhjennetään säännöllisesti tai tarpeen mukaan. Kiinteistöllä voi myös olla oma jätevesien käsittelyjärjestelmä. Kunnan ympäristöviranomaisilta saa tietoa talous- ja jätevesien käsittelyn vaihtoehdoista.

Palvelun toteuttaa

Merikarvian kunta

Palvelusta vastaa

Merikarvian kunta
Tekstistä vastaa: Merikarvian kunta
Päivitetty: 11.1.2021