suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Kalajoen kaupunki

Vesi- ja jätevesiliittymät

  • Palvelu
  • Kalajoki
  • Julkinen palvelu

Kun kiinteistönomistaja haluaa liittää kiinteistön vesihuoltolaitoksen vesijohtoon ja jätevesiviemäriin, on käännyttävä vesihuoltolaitoksen puoleen. Vesihuoltolaitos huolehtii vesihuollosta kunnan sille hyväksymällä toiminta-alueella. Vesihuollolla turvataan väestölle moitteeton talousvesi sekä asianmukainen viemäröinti ja jätevesien käsittely.

Liittämisvelvollisuudella halutaan turvata vesihuol ...

Toimi näin

Tee viemäriliittymä Kalajoen kaupungin viemärilaitoksen ja vesiliittymä Osuuskunta Valkeaveden kanssa.

Kalajoen kaupungin viemärilaitos ja Osuuskunta Valkeavesi toimivat yhteistyössä kiinteistöjen viemäröintiin liittyvissä asioissa. Viemärilaitoksen lisäksi Osuuskunta Valkeavedellä on oikeus liittää talojohdot yleiseen viemäriverkostoon sen jälkeen, kun kiinteistönomistaja on allekirjoittanut liittymissopimuksen kaupungin kanssa. Talojohdot voidaan laittaa samaan kaivantoon vesijohdon kanssa, jolloin liittämistyöstä laskutettava hinta on halvempi.

Kenelle ja millä ehdoin

Viemärilaitos toimii Kalajoen kaupungin kuntatekniikan yhteydessä.

Vesilaitoksen palveluja tuottavat Osuuskunta Valkeavesi sekä Pahkalan vesiosuuskunta.

Liittymissopimukset tehdään ensiksi laitosten kanssa, jonka jälkeen liittämistyön suorittaa valitsemasi urakoitsija.

Tausta ja lainsäädäntö

Kuntien tai kuntayhtymien vesihuollolla on velvollisuus turvata asukkaille moitteeton talousvesi sekä asianmukainen jätevesien viemäröinti ja käsittely.

Taajamissa sijaitsevien kiinteistöjen tulee pääsääntöisesti kuulua kunnan tai kuntayhtymän vesijohtoverkoston ja viemäröinnin piiriin. Kiinteistön omistajan tulee tehdä kiinteistön liittämisestä vesihuoltoon ja palvelun käytöstä sopimus vesihuoltolaitoksen kanssa. Kun kiinteistön omistaja vaihtuu, sopimus yleensä siirtyy uudelle omistajalle. Kiinteistön omistaja maksaa vesi- ja viemäriverkostoon liittymisen, tekniset liitostyöt, veden käytön ja jätevesimaksun.

Taajaman ulkopuolella kiinteistön omistajilla ei aina ole velvollisuutta liittyä vesihuollon palvelujen käyttäjäksi, jos kiinteistön vedensaanti ja viemäröinti hoituvat asianmukaisesti muulla tavalla. Haja-asutusalueilla vesihuoltopalveluja ei välttämättä ole saatavissa. Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi myöntää liittymisvelvollisuudesta vapautuksen hakemuksen perusteella.

Kun mahdollisimman suuri osa kiinteistöistä kuuluu vesijohtoverkoston ja viemäröinnin piiriin, vesihuolto pystyy toimimaan tehokkaasti, taloudellisesti ja turvallisesti. Jätevesien käsittely on huolenpitoa ympäristöstä. Kunta tai kuntayhtymä tekee yhteistyötä yksityisten vesiosuuskuntien sekä vettä toimittavien ja jätevesiä käsittelevien toimijoiden kanssa.

Palvelun toteuttaa

Kalajoen kaupunki

Palvelusta vastaa

Kalajoen kaupunki
Tekstistä vastaa: Kalajoen kaupunki
Päivitetty: 5.10.2023