suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Joroisten kunta

Varhaiskasvatus kunnallisessa päiväkodissa

  • Palvelu
  • Joroinen
  • Julkinen palvelu

Joroisissa on kaksi kunnallista päiväkotia.

Kesäkuussa 2011 valmistunut Päiväkoti Pyrri sijaitsee Joroisten kirkonkylän koulukeskuksessa. Päiväkodissa toimii 3-4-vuotiaiden ryhmä Velemut sekä 5-vuotiaiden ryhmä Väläkyt. Elokuussa 2019 valmistuneessa Pyrrin lisärakennuksessa Pikkukoulu Hyrrässä toimii 0-2-vuotiaiden ryhmä Kilimut ja esiopetusryhmä Väläkyt. Pyrrin viereisessä rakennuksessa toimii 2 ...

Toimi näin

Hae varhaiskasvatuspaikkaa lapselle viimeistään neljä kuukautta ennen päivähoidossa aloittamista.

Varhaiskasvatuspaikkaa tulee hakea riittävän ajoissa, viimeistään neljä kuukautta ennen kuin lapsi tarvitsee varhaiskasvatuspaikan esimerkiksi hoitovapaan päättyessä. Hakemuksen voi perua, jos varhaiskasvatusta ei tarvita. Mikäli varhaiskasvatuksen tarve ei ole ennakoitavissa esim. työllistymisen tai opiskelupaikan saamisen johdosta, varhaiskasvatuspaikkaa tulee hakea viimeistään kaksi viikkoa ennen varhaiskasvatuksen aloittamista.

Varhaiskasvatukseen hakeminen tehdään ensisijaisesti sähköisellä lomakkeella. Paperinen hakulomake löytyy Joroisten kunnan kotisivuilta.

Päätöksen mukana perheille lähetetään asiakasmaksun määrittämistä varten tuloselvityslomake, joka tulee palauttaa varhaiskasvatuksen toimistoon tarvittavine liitteineen ensimmäisen hoitokuukauden aikana. Varhaiskasvatuksessa on käytössä tuntiperusteinen laskutus.

Kenelle ja millä ehdoin

Varhaiskasvatusta voi saada lapsi, joka ei ole vielä oppivelvollinen.

Myös oppivelvollisuusikäinen voi saada varhaiskasvatusta, jos erityiset olosuhteet sitä vaativat eikä hoitoa voi muuten järjestää.

Tausta ja lainsäädäntö

Varhaiskasvatuksen yhtenä toimintamuotona on päiväkotitoiminta, jota järjestetään päiväkodissa.

Varhaiskasvatuksen tavoitteena on tukea lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista sekä edistää hänen hyvinvointiaan. Jokaiselle lapselle laaditaan päiväkodissa varhaiskasvatussuunnitelma.

Kunnallinen päiväkotihoito voi olla joko kokopäiväistä tai osapäiväistä.

Palvelun toteuttaa

Joroisten kunta

Palvelusta vastaa

Joroisten kunta
Tekstistä vastaa: Joroisten kunta
Päivitetty: 22.3.2023