suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Jokioisten kunta

Varhaiskasvatus esiopetusikäisille päiväkodissa

  • Palvelu
  • Jokioinen
  • Julkinen palvelu

Esiopetuksen lisäksi lapselle järjestetään maksullista päivähoitoa vanhempien työstä tai opiskelusta johtuvan tarpeen mukaan. Esiopetusikäisten lasten tarvitsema päivähoito järjestetään esiopetuspaikoissa, eli Teerimäen ja Mäntypuiston päiväkodissa sekä Miinan koulussa on mahdollista saada täydentävää päivähoitoa esiopetuksen lisäksi. Jokioisten kunnan päivähoito kuuluu koulutuslautakunnan alaisuu ...

Toimi näin

Päivähoitoa haetaan päivähoitohakemuksella. Tarvittaessa ota yhteyttä varhaiskasvatusjohtajaan.

Kenelle ja millä ehdoin

Päivähoitopaikkoja voi hakea ympäri vuoden. Päivähoitopaikkaa koskeva hakemus on tehtävä viimeistään neljä kuukautta ennen kuin lapsi tarvitsee päivähoitopaikan. Mikäli päivähoidon tarve kuitenkin johtuu työllistymisestä, opinnoista tai koulutuksesta eikä tarpeen alkamisajankohta ole ennakoitavissa, on päivähoitopaikkaa haettava niin pian kuin mahdollista, kuitenkin viimeistään kaksi viikkoa ennen päivähoidon tarvetta (Asetus lasten päivähoidosta 1973/239).

Tausta ja lainsäädäntö

Esiopetusta on aamupäivisin neljä tuntia päivässä. Jos lapsi osallistuu esiopetukseen päiväkodissa, opetuksen jälkeinen iltapäivä on normaalia päiväkotitoimintaa. Alakoulussa järjestettävän esiopetuksen jälkeen lapset joko pääsevät kotiin tai siirtyvät saatettuina päiväkotiin tai esimerkiksi kerhoihin.

Lapsen huoltaja on vastuussa siitä, että lapsi osallistuu esiopetukseen tai sen tavoitteet saavuttavaan toimintaan oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä lukuvuotena.

Palvelun toteuttaa

Jokioisten kunta

Palvelusta vastaa

Jokioisten kunta
Tekstistä vastaa: Jokioisten kunta
Päivitetty: 1.3.2023