suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Tervolan kunta

Varhaiskasvatuksen vuorohoito

  • Palvelu
  • Tervola
  • Julkinen palvelu

Tervolan kunnassa vuorohoitoa on tarvittaessa tarjolla kaikkina vuorokaudenaikoina. Vuorohoitopaikka on Lapinniemen päiväkoti.

Jos lapsen vuorohoidon tarve päättyy, lapsi siirtyy päiväsaikaan tarjottavan varhaiskasvatuksen piiriin. Tällöin voi myös hoitopaikka vaihtua.

Toimi näin

Kenelle ja millä ehdoin

Voitte hakea lapsellenne vuorohoitopaikkaa, jos käytte vuorotyössä tai opiskelette iltaisin.

Varhaiskasvatuksen vuorohoitoa voi saada lapsi, joka ei ole vielä oppivelvollinen. Myös oppivelvollisuusikäinen voi saada varhaiskasvatusta, jos erityiset olosuhteet sitä vaativat eikä hoitoa voi muuten järjestää.

Tausta ja lainsäädäntö

Lapsi voi saada vuorohoitopaikan silloin, kun hänen vanhempansa tai muu huoltajansa tekee vuorotyötä tai opiskelee iltaisin. Vuorohoidossa lapsi osallistuu varhaiskasvatukseen esimerkiksi iltaisin, öisin, viikonloppuisin tai arki- ja juhlapyhinä.

Varhaiskasvatuksen vuorohoito järjestetään päiväkodissa tai perhepäivähoidossa.

Palvelun toteuttaa

Tervolan kunta

Palvelusta vastaa

Tervolan kunta
Tekstistä vastaa: Tervolan kunta
Päivitetty: 25.1.2023