suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Sievin kunta

Varhaiskasvatuksen vuorohoito

  • Palvelu
  • Sievi
  • Julkinen palvelu

Vuorohoitoa järjestetään Linnunlaulun päiväkodissa Peipposten ryhmässä.

Toimi näin

Voit hakea lapsellesi vuorohoitoa eDaisy palvelussa. Vuorohoitoa haettaessa vanhemmat/huoltajat toimittavat työnantajan todistuksen vuorotyöstä tai yrittäjät muun kirjallisen selvityksen työajoistaan, johon lapsen hoidon tarve perustuu.

Vuorohoitoa järjestetään ennalta DaisyFamilyssa ilmoitettujen hoitoaikavarausten perusteella. Hoitoajat on ilmoitettava viimeistään perjantaihin klo 12 mennessä sovittujen käytänteiden mukaan. Määräaikaan mennessä tehdyt hoitoaikavaraukset toteutetaan.

Kenelle ja millä ehdoin

Voitte hakea lapsellenne vuorohoitopaikkaa, jos käytte vuorotyössä tai opiskelette iltaisin.

Varhaiskasvatuksen vuorohoitoa voi saada lapsi, joka ei ole vielä oppivelvollinen. Myös oppivelvollisuusikäinen voi saada varhaiskasvatusta, jos erityiset olosuhteet sitä vaativat eikä hoitoa voi muuten järjestää.

Palvelu on maksullinen.

Tausta ja lainsäädäntö

Lapsi voi saada vuorohoitopaikan silloin, kun hänen vanhempansa tai muu huoltajansa tekee vuorotyötä tai opiskelee iltaisin. Vuorohoidossa lapsi osallistuu varhaiskasvatukseen esimerkiksi iltaisin, öisin, viikonloppuisin tai arki- ja juhlapyhinä.

Varhaiskasvatuksen vuorohoito järjestetään päiväkodissa tai perhepäivähoidossa.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaSievin kunta
Palvelusta vastaaSievin kunta
Alue Sievi
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Sievin kunta
Päivitetty: 29.3.2022