suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Kankaanpään kaupunki

Varhaiskasvatuksen vuorohoito

  • Palvelu
  • Kankaanpää
  • Julkinen palvelu

Kankaanpäässä tarjotaan vuorohoitoa, varhaiskasvatusta ja esiopetusta päiväkoti Petäjäisessä, aukioloajat vaihtelevat lasten hoitoaikojen mukaan. Päiväkoti on tarvittaessa avoinna kaikkina viikonpäivinä ympäri vuorokauden.

Toimi näin

Alle kouluikäisten lasten varhaiskasvatuspaikkoja tulee hakea viimeistään neljä kuukautta ennen hoidon tarvetta. Mikäli tarve johtuu työllistymisestä, opinnoista tai koulutuksesta eikä tarpeen alkamisajankohta ole ennakoitavissa, on paikkaa haettava niin pian kuin mahdollista, kuitenkin viimeistään kaksi viikkoa ennen kuin lapsi tarvitsee paikan.

Varhaiskasvatuspaikkaa haetaan sähköisen asioinnin kautta.

Sähköinen asiointipalvelu ei edellytä tunnistautumista pankkitunnuksin.

Mikäli hakemusta ei ole mahdollista täyttää sähköisen asioinnin kautta, tulee olla yhteydessä päivähoitotoimistoon.

Huoltajan tulee toimittaa tuloselvitykset päivähoitomaksun määrittämistä varten. Mikäli tuloselvityksiä ei ole toimitettu, peritään varhaiskasvatuksesta korkein maksu, kunnes tulotiedot toimitetaan.

Varhaiskasvatuksessa on käytössä hoitoaikaperusteinen laskutus.

Kenelle ja millä ehdoin

Vanhemmat voivat hakea lapselleen vuorohoitopaikkaa, jos he ovat vuorotyössä tai heidän opiskenlunsa ajoittuu iltaan.

Palvelu on maksullinen.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaKankaanpään kaupunki
Palvelusta vastaaKankaanpään kaupunki
Alue Kankaanpää
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Kankaanpään kaupunki
Päivitetty: 4.3.2022