suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Auran kunta

Vapaa-aikatoimen perus- ja kohde- sekä investointiavustukset

  • Palvelu
  • Aura
  • Julkinen palvelu

Vapaa-aikatoimi tukee avustuksilla kunnan alueella olevia vapaa-aikapalveluja (nuoriso-, liikunta- ja kulttuuritoiminta). Tavoitteena on paikallisen nuoriso-, liikunta- ja kulttuuritoiminnan edistäminen ja monipuolistaminen, toimijoiden yhteistyön lisääminen ja harrastustoiminnan tukeminen.

Toimi näin

Avustusta haetaan vapaa-aikalautakunnalta erikseen ilmoitettavana ajankohtana. Avustusta saadakseen yhdistyksen tulee olla toiminut vähintään vuoden ennen

avustuksen hakemista.

Kenelle ja millä ehdoin

Perusavustuksen hakijoina voivat olla rekisteröidyt yhdistykset. Avustusta anovilla

yhdistyksillä tulee olla jatkuvaa toimintaa Auran kunnan

alueella sekä auralaisia jäseniä. Kulttuuritoimen kohdeavustusta myönnetään seuraavasti:

- Auran alueella toimintaa järjestäville yhdistyksille ja ryhmille

- harkinnan mukaan yksityishlöille, jotka harjoittavat kulttuuritoimintaa Auran kunnan

alueella

- kohdeperusteisesti kulttuuri- ja taidetapahtumien järjestämiseen, kotiseutu- ja

kulttuuriperintötyöhön sekä muihin kulttuuritoiminnaksi katsottaviin hankkeisiin

- yksityisille hlöille taideapurahana tai kulttuuritutkimuksen apurahana. Järjestöt voivat anoa vapaa-aikalautakunnalta myös ns. investointiavustusta, liikunta ja nuorisotyön tarpeisiin. Lautakunnan hyväksyttyä investointihakemuksen, se otetaan huomioon seuraavan vuoden talousarviossa.

Avustusta saadakseen yhdistyksen tulee olla toiminut vähintään vuoden ennen

avustuksen hakemista.

Palvelun toteuttaa

Auran kunta

Palvelusta vastaa

Auran kunta
Tekstistä vastaa: Auran kunta
Päivitetty: 30.6.2022