Nokian ja Tampereen Hermiankadun toimipaikassa järjestetään opiskelupäivinä aamu- ja iltapäivätoimintaa. Palvelu on tarkoitettu TELMA-opiskelijoille, jotka eivät voi olla itsenäisesti kotona esim. vanhempien työssäkäynnin takia. Aamutoiminta on mahdollista ma-pe
klo 7–8.15 ja iltapäivätoiminta ma-pe tarvittaessa klo 16 asti. Vapaita aamu- ja iltapäivätoiminnan paikkoja tiedustellaan ja aikatauluis ...
Aamu- ja iltapäivätoimintaa varten opiskelija tarvitsee hyvinvointialueelta päätöksen palvelusta, jonka huoltajat hakevat hyvinvointialueen vammaispalveluista. Vapaita aamu- ja iltapäivätoiminnan paikkoja tiedustellaan ja aikatauluista sovitaan palveluvastaavan kanssa.
Vammaisella henkilöllä voi olla oikeus saada henkilökohtaista apua, jos hän tarvitsee toisen henkilön apua
Henkilökohtaisen avun tarkoitus on, että vammaisen henkilön itsemääräämisoikeus toteutuu yhdenvertaisesti muiden kanssa niissäkin tilanteissa, joissa hän tarvitsee toisen henkilön apua. Sen saamisen edellytyksenä on, että vammainen henkilö kykenee itse tai tuettuna kertomaan mitä hän haluaa avustajan avustamana tehdä.