suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Vieremän kunta

Ulkoliikuntapaikat

  • Palvelu
  • Vieremä
  • Julkinen palvelu

Vieremän kunnan alueella on laajasti eri ulkoliikuntapaikkoja niin taajamassa kuin haja-asutusalueilla.

Keskustan alueelta löytyy yleisurheiluun tarkoitettu kuusiratainen massakenttä, jonka lähimaastosta löytyy myös laaja pururata verkosto, sekä suosittu frisbeegolf-rata. Kenttää on aloitettu kunnostamaan syksyllä 2019 uuteen uskoon. Uusi Iivon Areena valmistuu suunnitelmien ja aikataulun mukaan 15.7.2020.

Keskellä kylää keskuskoulun alueella sijaitsee jääkiekkokaukalo ja kesäisin koriskenttä.

Salahmilla pohjoisen koulun piha-alueella sijaitsee pallokenttä, joka on vapaassa käytössä kuntalaisille.

Hiihtolatuja Vieremältä löytyy talvisin kirkonkylältä pururadan alueelta sekä haja-asutusalueilta. Haja-asutusalueilla hoidetut hiihtoladut sijaitsevat Pohjoisella -, Eteläisellä ja Itäisellä koululla. Itäisen koulun ladut ovat talvisin valaistu.

Hoidettuja uimarantoja kunnan alueella on yhteensä 12 kappaletta.

Vieremältä löytyy myös upeita eri luontokohteita eränkävijöille. Nissilässä Hällämönharjulta löytyy n. 4 km Linnanharjun luontopolku, Talaskankaalta n. 12 km retkeilyreitti, sekä 40 km pitkä Aarnikotkan polku joka sopii upeasti patikointiin. Aarnikotkan polun varrelle sijoittuu Hukkalan, Pitkäkankaan ja Läsykankaan laavut.

Toimi näin

Ulkoliikuntapaikoista voi kysyä tarvittaessa lisää Vieremän kunnan liikuntasihteeriltä.

Kenelle ja millä ehdoin

Palvelu on maksuton.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaVieremän kunta
Palvelusta vastaaVieremän kunta
Alue Vieremä
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Vieremän kunta
Päivitetty: 20.1.2020