suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Helsingin kaupunki

Tapahtuman järjestäminen torilla

  • Lupa tai muu velvoite
  • Helsinki
  • Julkinen palvelu

Voit järjestää torilla tapahtuman toriajan ulkopuolella. Myös torien aukioloaikoina on mahdollista järjestää pienimuotoisia tapahtumia erikseen neuvottelemalla.

Toimi näin

Voit tiedustella vuokrausmahdollisuuksia ja hakea käyttölupia kunnan katu- ja viheralueista vastaavilta viranomaisilta.

Kenelle ja millä ehdoin

Jos elinkeinonharjoittaja on sijoittautunut johonkin toiseen Euroopan talousalueeseen kuuluvaan valtioon ja tarjoaa palveluitaan tilapäisesti Suomessa, elinkeinonharjoittajaa koskevat samat velvoitteet kuin Suomeen sijoittautunutta elinkeinonharjoittajaa.

Tausta ja lainsäädäntö

Katu- ja viheralueiden tavallisesta poikkeavaan käyttöön tai vuokraamiseen täytyy hakea lupaa kunnalta. Käyttölupa on haettava esimerkiksi kulttuuritapahtumaa varten.

Katua tai viheraluetta esimerkiksi rakennustyömaan vuoksi vuokraavan tulee pystyttää näkyviin työmaataulu, josta käyvät ilmi työn suorittaja ja työstä vastaavan yhteystiedot.

Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta

Palvelun toteuttaa

Helsingin kaupunki

Palvelusta vastaa

Helsingin kaupunki
Tekstistä vastaa: Helsingin kaupunki
Päivitetty: 28.3.2024