suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Liedon kaupunki

Talousvettä toimittavan laitoksen tai tukkulaitoksen hyväksyntä

  • Lupa tai muu velvoite
  • 12 kuntaa
  • Julkinen palvelu

Talousvettä toimittavan laitoksen on haettava toimintansa hyväksymistä paikalliselta terveydensuojeluviranomaiselta, jos laitoksella on omaa veden tuotantoa tai käsittelyä.

Myös tukkulaitoksen tulee hakea toimintansa hyväksymistä paikalliselta terveydensuojeluviranomaiselta. Tukkulaitos on toiminnanharjoittaja, joka myy vettä talousvettä toimittavalle laitokselle. Tukkulaitoksella ei ole veden loppukäyttäjiä.

Toimi näin

Hae hyväksyntää kunnan asioista vastaavalta terveydensuojeluviranomaiselta.

Laitoksen tulee jättää hakemus ennen toiminnan aloittamista Liedon kunnan ympäristöterveyspalveluihin.

Kenelle ja millä ehdoin

Talousvettä toimittava laitos ei saa toimittaa vettä ennen kuin sen toiminta on hyväksytty. Myöskään tukkulaitos ei saa aloittaa toimintaansa ennen hyväksymistä.

Laitoksen on haettava hyväksymistä myös, jos se laajentaa tai muuttaa vedenottoaan tai -käsittelyään olennaisesti. Lisäksi sen on haettava hyväksyntää, jos veden laadussa tai jakelussa tapahtuu olennaisia muutoksia.

Laitoksen on tehtävä toiminnan muuttamista koskeva hakemus viimeistään 30 vuorokautta ennen muutosta. Laitos ei saa muuttaa toimintaansa ennen kuin hakemus on hyväksytty.

Jos toiminnanharjoittaja on sijoittautunut johonkin toiseen Euroopan talousalueeseen kuuluvaan valtioon ja tarjoaa palveluitaan tilapäisesti Suomessa, toimintaan vaaditaan samat hyväksynnät kuin Suomeenkin sijoittautuneilta toiminnanharjoittajilta.


Määräaika

Hyväksyntää on haettava 3 kuukautta ennen suunniteltua toiminnan aloittamista.

Voimassaoloaika

Hyväksyntä on voimassa toistaiseksi.

Tausta ja lainsäädäntö

Palvelun toteuttaa

Liedon kaupunki

Palvelusta vastaa

Liedon kaupunki
Tekstistä vastaa: Liedon kaupunki
Päivitetty: 11.12.2023