suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Sievin kunta

Talousjätevesien käsittelyvaatimuksista poikkeaminen

  • Lupa tai muu velvoite
  • Sievi
  • Julkinen palvelu

Jäteveden käsittelyvaatimukset koskevat kiinteistöjä, jota eivät ole liittyneet yleiseen jätevesiviemäriin ja joilla syntyy jätevettä. Iäkkäiden ja vaikeassa elämäntilanteessa olevien on mahdollisuus saada poikkeus ns. hajajätevesiasetuksessa säädetyistä jätevesien puhdistamisvaatimuksista. Lupa poiketa jäteveden käsittelyvaatimuksista voidaan myöntää, jos asukas on iäkäs tai hänellä on terveyteen ja talouteen liittyviä erityisperusteita.

Toimi näin

Voit hakea lupaa vapaamuotoisella hakemuksella. Toimita hakemus kunnantalolle ympäristösihteerille.

Kenelle ja millä ehdoin

Poikkeus voidaan myöntää ainoastaan, jos jätevesien käsittely kiinteistöllä on järjestetty niin, ettei se aiheuta ympäristön pilaantumisen vaaraa.

Tausta ja lainsäädäntö

Kiinteistö, joka ei ole liittynyt yleiseen jätevesiviemäriin eikä myöskään ole hakenut vapautusta liittymisvelvoitteesta, voi hakea poikkeamislupaa enintään viideksi vuodeksi kerrallaan. Lupa poiketa jäteveden käsittelyvaatimuksista on mahdollista myöntää, jos asukas on iäkäs tai hänellä on terveyteen, talouteen tai elämäntilanteeseen liittyvät erityiset perusteet hakemukselle. Luvan edellytys on, että jätevesistä aiheutuva ympäristökuorma on hyvin vähäinen.

Poikkeusta tulee hakea kunnan ympäristönsuojeluviranomaisilta. Myönnetty lupa raukeaa, jos kiinteistö alkaa tuottaa aiempaa enemmän jätevesiä tai jos kiinteistö myydään tai sen haltija vaihtuu muusta syystä.

Laki ympäristönsuojelulain muuttamisesta

Perustiedot

Palvelun toteuttaaSievin kunta
Palvelusta vastaaSievin kunta
Alue Sievi
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Sievin kunta
Päivitetty: 6.7.2021