suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Tohmajärven kunta

Talous- ja jäteveden laskutus

  • Palvelu
  • Tohmajärvi
  • Julkinen palvelu

Vesi- ja jätevesimaksut laskutetaan neljännesvuosittain edellisen vuoden kulutukseen perustuvalla laskulla. Kolme ensimmäistä laskua ovat arviolaskuja ja neljäs lasku on mittarin lukemaan perustuva tasauslasku, joka lähetetään syyskuussa.

Vesihuoltolaitos lähettää touko-kesäkuun aikana mittarin luentakortin veden vuosikulutusennusteen tarkistamista varten.

Kiinteistön kuluttaman vesimäärän olenn ...

Toimi näin

Ilmoita vesimittarin lukema, kun vesilaitos sitä tiedustelee.

Kiinteistön omistaja on velvollinen ilmoittamaan maksajanvaihdoksesta esim. kiinteistökaupan yhteydessä. Mikäli tietoa ei ilmoiteta, kiinteistön entinen omistaja pysyy maksajana, kunnes uusi yhteystieto ilmoitetaan vesihuoltolaitokselle.

Lukema ilmoitetaan sähköisesti verkkoasioinnin kautta, joka löytyy kunnan kotisivuilta (KulutusWeb) tai postittamalla luentakortin kantaosa.

Kenelle ja millä ehdoin

Kiinteistö on liitetty vesiverkostoon ja sinne on asennettu kiinteistökohtainen vesimittari.

Palvelu on maksullinen.

Maksut määräytyvät vesi- ja viemärilaitoksen voimassa olevan taksan mukaisesti.

Tausta ja lainsäädäntö

Vesilaitoksen toimittama talousvesi on maksullista. Asunto-osakeyhtiöissä asukkaat maksavat vedestä yleensä kuukausittain. Pienet kiinteistöt, kuten omakotitalot, maksavat vesimaksun muutaman kerran vuodessa. Puhtaan veden hintaan vaikuttavat vedenoton, veden käsittelyn ja jakeluverkoston kustannukset.

Kiinteistökohtaiset vesimittarit mittaavat veden kulutusta.

Myös jäteveden käsittely on maksullista. Hinta muodostuu viemäriverkoston ja jäteveden käsittelyn kustannuksista. Jäteveden käsittely on tavallisesti kalliimpaa kuin puhtaan veden osto. Sako- ja umpikaivolietteiden ja esimerkiksi kanaloiden pesuvesien käsittelymaksut ovat korkeampia kuin tavanomaisen talousjäteveden käsittelymaksut.

Palvelun toteuttaa

Tohmajärven kunta

Palvelusta vastaa

Tohmajärven kunta
Tekstistä vastaa: Tohmajärven kunta
Päivitetty: 17.12.2021