suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Forssan kaupunki

Talous- ja jäteveden laskutus

  • Palvelu
  • Forssa
  • Julkinen palvelu

Forssan vesihuoltoliikelaitos laskuttaa asiakkaitaan neljä kertaa vuodessa. Laitoksella on käytössään etäluettavat vesimittarit. Vesi- ja jätevesilasku perustuvat aina toteutuneeseen kulutukseen.

Veden kulutus mitataan kiinteistökohtaisella vesimittarilla. Emme laskuta asunto-osakeyhtiöiden huoneistokohtaisia vesimittareita.

Lasku muodostuu perusmaksusta ja kulutetusta vesimäärästä, joka mitata ...

Toimi näin

Ilmoita vesimittarin lukema, kun vesilaitos sitä tiedustelee.

Kenelle ja millä ehdoin

Vesisopimus tulee olla tehtynä.

Tausta ja lainsäädäntö

Vesilaitoksen toimittama talousvesi on maksullista. Asunto-osakeyhtiöissä asukkaat maksavat vedestä yleensä kuukausittain. Pienet kiinteistöt, kuten omakotitalot, maksavat vesimaksun muutaman kerran vuodessa. Puhtaan veden hintaan vaikuttavat vedenoton, veden käsittelyn ja jakeluverkoston kustannukset.

Kiinteistökohtaiset vesimittarit mittaavat veden kulutusta.

Myös jäteveden käsittely on maksullista. Hinta muodostuu viemäriverkoston ja jäteveden käsittelyn kustannuksista. Jäteveden käsittely on tavallisesti kalliimpaa kuin puhtaan veden osto. Sako- ja umpikaivolietteiden ja esimerkiksi kanaloiden pesuvesien käsittelymaksut ovat korkeampia kuin tavanomaisen talousjäteveden käsittelymaksut.

Palvelun toteuttaa

Forssan kaupunki

Palvelusta vastaa

Forssan kaupunki
Tekstistä vastaa: Forssan kaupunki
Päivitetty: 27.5.2022