suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Juuan kunta

Taiteen perusopetus

  • Palvelu
  • Juuka
  • Julkinen palvelu

Taiteen perusopetus tukee ja laajentaa taidekasvatusta. Opetuksen yleistavoitteena on kehittää esteettistä valintakykyä, havannointitaitoa ja sosiaalisuutta sekä motorisia taitoja sekä kannustaa monipuoliseen taidolliseen ilmaisuun.

Kuvataidekoulun opetus noudattaa taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelman perusteita. Opetus on tavoitteellista ja tasolta toiselle etenevää ja tehtävänä on luoda perustaa emotionaaliselle, esteettiselle ja eettiselle persoonallisuuden kehitykselle. Avoimuus, tekemisen ilo ja ilmaisukeinojen monipuolisuus ovat kuvataidekoulun vahvuuksia.

Taiteen perusopetus/Musiikkioppilaitoslinja

Opiskelu noudattaa musiikkioppilaitosten opetussuunnitelmia edeten systemaattisesti vaadittuihin tutkintoihin.

Musiikin yleisen oppimäärän suorittaneet saavat päättötodistuksen, jonka myöntää Juuan kansalaisopisto yhdessä Pielisen Karjalan Musiikkiopiston kanssa.

Päättötodistuksen saaminen edellyttää soiton/laulun peruskurssitutkinnon lisäksi teoria-aineiden: musiikin teorian ja säveltapailun perustasojen PT1, PT2, PT3 sekä yleisen musiikkitiedon kurssin suorittamista.

Teoria ja säveltapailu on yhteinen Pielisen Karjalan musiikkiopiston kanssa ja pakollinen musiikkiopiston / kansalaisopiston Taiteen perusopetuksen opiskelijoille (alle 10-vuotiaille harkinnan mukaan.) Yksilöopetuksessa teoriaopetus sisältyy kurssimaksuun. Lisätietoja musiikinopettaja Heidi Karhunen

p. 040 104 2412.

Juuassa musiikin opetusta tarjoaa myös Pielisen Karjalan musiikkiopisto, tiedustelut 040 104 4141.

Toimi näin

Kuvataidekoulun Ilmoittautuminen kansalaisopiston ilmoittaumisjärjestelmässä.

Kenelle ja millä ehdoin

Palvelu on maksullinen.

Oppilailta voidaan periä opetuksesta kohtuullisia maksuja.

Kuvataidekoulun kurssimaksu 102 € peritään lukuvuoden aikana kotiin lähetettävällä laskulla ja se sisältää materiaalimaksun 34€.

Tausta ja lainsäädäntö

Taiteen perusopetus on tarkoitettu ensisijaisesti lapsille ja nuorille. Se on tavoitteellista, tasolta toiselle etenevää opetusta, jota järjestetään taideoppilaitoksissa sekä kansalaisopistoissa.

Taiteen perusopetuksessa opiskelija saa valmiuksia ilmaista itseään taiteen keinoin. Hän voi halutessaan hakeutua taiteenalan ammatilliseen ja korkea-asteen koulutukseen.

Opetusta voivat järjestää kunnat, kuntayhtymät, yhdistykset, säätiöt ja valtion oppilaitokset. Opetus perustuu valtakunnalliseen yleisen ja laajan oppimäärän opetussuunnitelman perusteisiin.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaJuuan kunta
Palvelusta vastaaJuuan kunta
Alue Juuka
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Juuan kunta
Päivitetty: 5.3.2021