Sosiaalityö ja sosiaaliohjaus
- Palvelu
- 19 kuntaa
- Julkinen palvelu
Sosiaaliohjaus
Sosiaaliohjauksella tarkoitetaan sosiaalihuoltolain 16 §:n mukaan yksilöiden, perheiden ja yhteisöjen neuvontaa, ohjausta ja tukea palvelujen käytössä sekä yhteistyötä eri tukimuotojen yhteensovittamisessa. Tavoitteena on yksilöiden ja perheiden hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäminen vahvistamalla elämänhallintaa ja toimintakykyä.
Sosiaaliohjaajat ja -työntekijät työskentele ...
Toimi näin
Voit ottaa yhteyttä asiakaspalveluun puhelimitse, sähköpostitse tai käy paikan päällä.
Tausta ja lainsäädäntö
Asiakkaalla on oikeus palvelutarpeen arviointiin, ellei se ole tarpeetonta esimerkiksi siksi, että palveluntarve on tilapäinen.
Palvelutarpeen arviointi on aloitettava viipymättä ja saatettava loppuun ilman aiheetonta viivytystä. Yli 75-vuotiaiden, vammaisten henkilöiden tai erityistä tukea tarvitsevien lasten kohdalla palvelutarpeen arviointi on aloitettava viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä asian vireille tulosta. Palvelutarpeen arvion pitää tällöin valmistua viimeistään kolmen kuukauden kuluttua vireilletulosta. Samat määräajat koskevat myös lastensuojelun tarpeen arviointia, jos palvelutarpeen arvioinnin yhteydessä selvitetään myös lastensuojelun tarve. Palvelutarpeet muuttuvat usein ajan mittaan, jolloin ne myös arvioidaan uudestaan.
Palvelutarpeen arvioinnin tuloksena laaditaan palvelutarpeen arvio. Palvelutarpeen arviointi tehdään yhdessä asiakkaan ja tarvittaessa hänen läheistensä kanssa.