suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.

Sosiaalinen luototus

  • Palvelu
  • 2 kuntaa
  • Julkinen palvelu

Sosiaalinen luototus on sosiaalihuoltoon kuuluvaa luotonantoa, joka on tarkoitettu ehkäisemään hyvinvointialueen asukkaiden taloudellista syrjäytymistä ja ylivelkaantumista sekä edistämään heidän itsenäistä suoriutumistaan.

Sosiaalinen luototus on tarkoitettu pienituloisille ja vähävaraisille hyvinvointialueen asukkaille, joilla ei esimerkiksi puuttuvien vakuuksien tai maksuhäiriömerkinnän vu ...

Toimi näin

Kenelle ja millä ehdoin

Mihin tarkoitukseen luottoa voidaan myöntää

- kodin hankinnat

- takuuvuokrat ja vuokrarästit

- muiden lainojen ja velkojen järjesteleminen

- muut itsenäisen selviytymisen kannalta perustellut menot

Sosiaalisen luoton ehtoja

- myönnettävä lainamäärä 200-10.000 euroa

- laina-aika enimmillään viisi vuotta

- päätöstä tehtäessä huomioidaan kaikki hakijan velat ja vastuut

- hakijan suostumuksella voidaan hakea lisävelkaantumisen ehkäisemiseksi vapaaehtoinen maksuhäiriömerkintä luottotietorekistereihin luoton takaisinmaksun ajaksi

Luotonsaannin edellytyksiä

- hakijalla tulee olla maksukykyä selviytyä tarvittavan suuruisesta luotosta viiden vuoden määräajassa

- luoton tarve ja hakijan kokonaisvelkamäärä eivät saa ylittää 10.000 euroa

- hakijan taloudellisen tilanteen tulee olla vakiintunut

Hakemuksen hylkäämisperusteita

- hakijan kokonaisvelkamäärä tai luoton tarve ylittää 10.000 euroa

- hakijan käytettävissä olevat varat eivät riitä tarvittavan suuruisen luoton hoitamiseen

- hakijan tulo- tai menotilanne on vakiintumaton

- hakija on muuttamassa pois hyvinvointialueelta

- hakijalla on mahdollisuus saada kohtuuehtoinen luotto normaaleilta luottomarkkinoilta

- hakija voi kohtuullisessa ajassa säästää tarvitsemansa luoton määrän

- hakijalla on realisoitavaa, perusturvaan kuulumatonta omaisuutta

- sosiaalista luottoa ei myönnetä yksityishenkilön velkajärjestelyn, Takuusäätiön järjestelylainan takauksen tai muun kunnan/hyvinvointialueen myöntämän sosiaalisen luoton takaisinmaksuun

Palvelun toteuttaa

Vantaan ja Keravan hyvinvointialue

Palvelusta vastaa

Vantaan ja Keravan hyvinvointialue
Tekstistä vastaa: Vantaan ja Keravan hyvinvointialue
Päivitetty: 10.4.2024