suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Kiuruveden kaupunki

Ryhmäperhepäivähoito

  • Palvelu
  • Kiuruvesi
  • Julkinen palvelu

Kiuruvedellä ryhmäperhepäivähoitoa järjestetään Hovin ryhmiksessä. Ryhmiksessä on kaksi työntekijää.

Toimi näin

Hae varhaiskasvatuspaikkaa verkossa tai täytä varhaiskasvatushakemus-lomake, merkitse toiveeksi ryhmäperhepäivähoito.

Kenelle ja millä ehdoin

Varhaiskasvatusta voi saada lapsi, joka ei ole vielä oppivelvollinen.

Myös oppivelvollisuusikäinen voi saada päivähoitoa, jos erityiset olosuhteet sitä vaativat eikä hoitoa voi muuten järjestää.

Palvelu on maksullinen.

Tausta ja lainsäädäntö

Voit hakea lapsellesi hoitopaikkaa ryhmäperhepäivähoidosta, joka on varhaiskasvatuslain mukaista varhaiskasvatusta.

Ryhmässä on tavallisesti kaksi hoitajaa. Tällöin ryhmässä voi olla yhtä aikaa hoidossa enimmillään kahdeksan lasta, jotka eivät vielä ole perusopetuksessa. Samanaikaisesti heidän kanssaan ryhmässä voi olla myös kaksi esiopetuksessa tai perusopetuksessa olevaa lasta. Erityisistä syistä ryhmässä voi toimia kolme hoitajaa, jolloin lapsia voi olla enimmillään 12.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaKiuruveden kaupunki
Palvelusta vastaaKiuruveden kaupunki
Alue Kiuruvesi
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Kiuruveden kaupunki
Päivitetty: 26.6.2020