suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Kangasniemen kunta

Ryhmäperhepäivähoito

  • Palvelu
  • Kangasniemi
  • Julkinen palvelu

Ryhmäperhepäivähoitoa järjestetään Kangasniemen haja-asutusalueella. Ryhmäperhepäivähoito on kahden tai kolmen hoitajan muodostama ryhmä, joka toimii koulussa siihen tarkoitukseen erikseen varatussa tilassa.

Ryhmäperhepäiväkodissa toimitaan samojen periaatteiden mukaan kuin tavallisessa perhepäivähoidossa. Jokaiselle lapselle tehdään varhaiskasvatussuunnitelma.

Toimi näin

Vanhempien tulee hakea päiväkotipaikkaa lapselle viimeistään neljä kuukautta ennen päivähoidossa aloittamista.

Päivähoitopaikkoja voi hakea ympäri vuoden. Lasten päivähoitopaikkaa tulee hakea viimeistään neljä kuukautta ennen hoitopaikan tarvetta. Jos tarpeen alkamista ei voi ennakoida mm. työttömyyden tai opiskelun johdosta, on hakemus jätettävä viimeistään kaksi viikkoa ennen hoidon alkamista.

Kenelle ja millä ehdoin

Varhaiskasvatusta voi saada lapsi, joka ei ole vielä oppivelvollinen.

Myös oppivelvollisuusikäinen voi saada päivähoitoa, jos erityiset olosuhteet sitä vaativat eikä hoitoa voi muuten järjestää.

Tausta ja lainsäädäntö

Voit hakea lapsellesi hoitopaikkaa ryhmäperhepäivähoidosta, joka on varhaiskasvatuslain mukaista varhaiskasvatusta.

Ryhmässä on tavallisesti kaksi hoitajaa. Tällöin ryhmässä voi olla yhtä aikaa hoidossa enimmillään kahdeksan lasta, jotka eivät vielä ole perusopetuksessa. Samanaikaisesti heidän kanssaan ryhmässä voi olla myös kaksi esiopetuksessa tai perusopetuksessa olevaa lasta. Erityisistä syistä ryhmässä voi toimia kolme hoitajaa, jolloin lapsia voi olla enimmillään 12.

Palvelun toteuttaa

Kangasniemen kunta

Palvelusta vastaa

Kangasniemen kunta
Tekstistä vastaa: Kangasniemen kunta
Päivitetty: 1.3.2021