Ruokailu päiväkodeissa, esikoulussa ja kouluissa
- Palvelu
- Ranua
- Julkinen palvelu
Ruokapalveluiden keskuskeittiö valmistaa ja toimittaa ruokaa kouluille ja varhaiskasvatukseen. Oppilaat annostelevat ruokansa omatoimisesti itsepalvelulinjastolta. Jokaisen oppilaan terveyteen liittyvät yksilölliset tarpeet huomioidaan erityisruokavalioiden osalta. Täysipainoiseen ateriaan kuuluvat pääruoan lisäksi myös ruokajuoma, leipä ja levite sekä salaatinkastike.
Toimitamme myös päivittäin ...
Toimi näin
Ruoka-aineallergioista ja erityisruokavaliosta ilmoitetaan kouluterveydenhoitajalle.
Kenelle ja millä ehdoin
Esi- ja perusopetuksen oppilaat saavat kunnan tarjoamaan maksuttoman kouluaterian koulupäivinä.
Kouluruokailussa otetaan huomioon opiskelijoiden terveydelliset sekä eettisiin valintoihin ja uskontoon liittyvät erityispiirteet.
Ateria kuuluu kaikille varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja toisen asteen oppilaitoksessa opiskeleville.
Asiakkaina ovat päiväkotilapset, ala- ja yläkoulun oppilaat, lukiolaiset ja työpaikkaruokailijat. Keittiön yhteydessä olevassa alakoulun ruokasalissa ruokailee päivittäin noin 560 asiakasta.
Tausta ja lainsäädäntö
Niin osa-aikaisessa kuin kokopäiväisessä varhaiskasvatuksessa olevat lapset ovat oikeutettuja ruokailuun ja tarvittaviin välipaloihin, joista vanhemmat maksavat hoidon kuukausittaisissa maksuissaan. Esi- ja perusopetuksen oppilaat ovat oikeutettuja kunnan tarjoamaan maksuttomaan kouluateriaan koulupäivinä. Lukiolaiset ja ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijat ovat oikeutettuja ateriaan vähintään niinä päivinä, joina opetus tapahtuu koulussa.
Päiväkoti- ja kouluruokailun järjestämisessä otetaan huomioon pienten lasten, koululaisten ja opiskelijoiden allergiat ja muut sairaudet, eettiset valinnat ja uskonnon erityispiirteet.
Laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista