suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Alavuden kaupunki

Ruokailu päiväkodeissa, esikoulussa ja kouluissa

  • Palvelu
  • Alavus
  • Julkinen palvelu

Esi- ja perusopetuksen oppilaat ja toisen asteen opiskelijat ovat oikeutettuja maksuttomaan kouluateriaan.

Kouluruoka on pääsääntöisesti suomalaista perusruokaa. Hyvään kouluateriaan kuuluvat lämmin ruoka, salaatti, raaste tai tuorepala, leipä, levite ja juoma.

Kouluruokailu perustuu perusopetus- ja lukiolakiin. Koululounas on oleellinen osa koulun opetus- ja kasvatustehtävää, jossa lapsia opastetaan koostamaan ruoka-annos oikein, ohjataan oppilaita terveellisiin maku- ja ruokailutottumuksiin. Koululounaan ravitsemuksellinen merkitys on erittäin tärkeä oppilaan työtehon ja terveyden ylläpitäjänä.

Tausta ja lainsäädäntö

Niin osa-aikaisessa kuin kokopäiväisessä varhaiskasvatuksessa olevat lapset ovat oikeutettuja ruokailuun ja tarvittaviin välipaloihin, joista vanhemmat maksavat hoidon kuukausittaisissa maksuissaan. Esi- ja perusopetuksen oppilaat ovat oikeutettuja kunnan tarjoamaan maksuttomaan kouluateriaan koulupäivinä. Lukiolaiset ja ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijat ovat oikeutettuja ateriaan vähintään niinä päivinä, joina opetus tapahtuu koulussa.

Päiväkoti- ja kouluruokailun järjestämisessä otetaan huomioon pienten lasten, koululaisten ja opiskelijoiden allergiat ja muut sairaudet, eettiset valinnat ja uskonnon erityispiirteet.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaAlavuden kaupunki
Palvelusta vastaaAlavuden kaupunki
Alue Alavus
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Alavuden kaupunki
Päivitetty: 3.2.2020