suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.

Rintamaveteraanien kuntoutus

  • Palvelu
  • 10 kuntaa
  • Julkinen palvelu

Veteraanien kuntoutuspalvelut on tarkoitettu sotiemme veteraaneille.

Kuntoutusmuotoja ovat fysioterapia, toimintaterapia, jalkahoito, tuettu kotona kuntoutuminen, laitoskuntoutus ja päiväkuntoutus. Tarvittaessa voidaan myös toteuttaa kotikäyntejä.

Valtio myöntää kuntoutukseen määrärahan, jolla kuntayhtymä järjestää oman alueen rintamaveteraaneille kuntoutusta. Kuntoutuspalveluita myönnetään Valt ...

Toimi näin

Tausta ja lainsäädäntö

Rintamaveteraanit ovat oikeutettuja kuntoutukseen. Rintamaveteraaneja ovat henkilöt, jotka ovat osallistuneet Suomen vuosien 1939-1945 sotiin ja joille on myönnetty rintamasotilas-, rintamapalvelus- tai rintamatunnus. Kuntoutusetuus ei koske kriisinhallintatehtäviin ulkomailla osallistuneita henkilöitä.

Rintamaveteraani voi saada kuntoutusta kuntoutuslaitoksessa, fysikaalisessa hoitolaitoksessa, kylpylässä tai veljeskodissa. Kuntoutusta voi saada pitkäaikaisesti laitoksessa tai lyhytaikaisesti päivä- tai avopalveluna. On myös mahdollista, että palveluntuottaja järjestää palvelut kuntoutettavan kotiin.

Kuntoutuksen pituuteen vaikuttavat veteraanin terveydentila ja toimintakyky. Rintamaveteraanin aviopuoliso voi osallistua päivä- tai laitoskuntoutukseen yhdessä veteraanin kanssa. Sosiaali- ja terveyskeskus neuvoo tarvittaessa hakemuksen tekemisessä.

Palvelun toteuttaa

Päijät-Hämeen hyvinvointialue

Palvelusta vastaa

Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Tekstistä vastaa: Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päivitetty: 29.11.2023