suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Rovaniemen kaupunki

Rintamaveteraanien ja sotainvalidien kotona asumista tukevat palvelut

  • Palvelu
  • Rovaniemi
  • Julkinen palvelu

Rintamaveteraanien kotiin annettavia palveluja ovat mm. kodinhoitajan apu, ateriapalvelu, pyykkipalvelu, siivousapu ja kuljetuspalvelu.

Toimi näin

Ota yhteys ikäosaamiskeskuksen palveluohjaajaan.

Kenelle ja millä ehdoin

Palveluihin oikeutetun rintamaveteraanin tulee olla Suomessa asuva vuosien 1939–1945 sotiin osallistunut rintamasotilastunnuksen, rintamapalvelustunnuksen, tai rintamatunnuksen omaava rintamaveteraani.

Sotainvalidit, joiden sotilasvammalain mukainen työkyvyttömyysaste on 10 % tai enemmän saavat vastaavat edut sotilasvammalain nojalla

Valtio myöntää vuosittain kunnille määrärahaa, jolla kunnat järjestävät palvelut itse tai hankkii ne valitsemaltaan palveluntuottajilta. Koskee myös palveluasumisessa asuvia rintamaveteraaneja ja sotainvalideja.

Rintamaveteraanien ja sotainvalidien palvelut ovat samalla tasolla, mutta perustuvat edelleen eri lakeihin.

Palvelut perustuvat henkilökohtaiseen palveluntarpeen kartoitukseen.

Palveluita ovat: ateriapalvelut, kotihoito, kotisairaanhoito, kylvetys, siivous, vaatehuoltopalvelut, pesulapalvelut, jalkahoito, saattohoito kotona, nurmikon leikkuu, lumityöt, rännien puhdistus, puiden pilkkominen (ainut lämmitysmuoto), tukikaiteiden asentaminen, luiskat, kynnysten poistot, asiointipalvelu, turvapuhelimet, apteekissa tapahtuva lääkkeiden annosjakelu, virkistys- ja asiointi, omaishoidontuen palkkiot, tuettu kotona kuntoutuminen, kuljetuspalvelut.

Tausta ja lainsäädäntö

Palvelun toteuttaa

Rovaniemen kaupunki

Palvelusta vastaa

Rovaniemen kaupunki
Tekstistä vastaa: Rovaniemen kaupunki
Päivitetty: 13.5.2022