suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Kangasniemen kunta

Rakennusluvan jatkoaika

  • Palvelu
  • Kangasniemi
  • Julkinen palvelu

Mikäli rakennustyötä ei ole aloitettu kolmessa vuodessa ja saatettu loppuun viidessä vuodessa päätöksen antamisesta, raukeaa myönnetty lupa ellei rakennusluvan myöntävä viranomainen hakemuksesta pidennä sen voimassaoloaikaa. Rakennustyön aloittamiselle voidaan myöntää kerran kahden vuoden jatkoaika. Rakennustyön loppuunsaattamiselle voidaan myöntää useammankin kerran maksimissaan kolmen vuoden jatkoaika. Jatkoaikahakemus tulee jättää luvan voimassaoloaikana.

Toimi näin

Jatkoaika haetaan Lupapiste.fi palvelusta. Tapauksissa joissa Lupapiste.fi palvelun käyttö ei ole hakijalle mahdollista otamme vastaan paperisen hakemuksen jonka muutamme sähköiseen muotoon.

Kenelle ja millä ehdoin

Palvelu on maksullinen.

Rakennusvalvonnan viranomaistehtävien ja maksuperusteet ja taksat -mukaisesti.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaKangasniemen kunta
Palvelusta vastaaKangasniemen kunta
Alue Kangasniemi
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Kangasniemen kunta
Päivitetty: 22.1.2021