suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Puumalan kunta

Perusopetus

  • Palvelu
  • Puumala
  • Julkinen palvelu

Kunta on velvollinen järjestämään perusopetusta kaikille sen alueella asuville oppivelvollisille. Puumalassa perusopetus järjestetään Puumalan yhtenäiskoulussa. Perusopetus on tarkoitettu lapsille seitsemännestä ikävuodesta kuudenteentoista ikävuoteen ja sen suorittaminen peruskoulussa kestää yhdeksän vuotta.

Toimi näin

Jos lapsesi on Puumalan yhtenäiskoulun esiopetuksessa, ei häntä tarvitse erikseen ilmoittaa perusopetukseen. Muut ilmoittautuvat perusopetukseen yhtenäiskoulun rehtorille.

Tausta ja lainsäädäntö

Suomessa vakinaisesti asuvan lapsen oppivelvollisuus alkaa sinä vuonna, kun hän täyttää seitsemän vuotta. Oppivelvollisuus päättyy, kun opiskelija täyttää 18 vuotta tai kun hän tätä ennen suorittaa toisen asteen tutkinnon (ylioppilastutkinto tai ammatillinen tutkinto) tai vastaavan ulkomaisen koulutuksen.

Vamman tai sairauden takia oppivelvollisuus voi olla pidennetty. Aikuiset voivat suorittaa perusopetuksen oppimäärän esimerkiksi aikuislukioissa tai kansan- ja työväenopistoissa.

Palvelun toteuttaa

Puumalan kunta

Palvelusta vastaa

Puumalan kunta
Tekstistä vastaa: Puumalan kunta
Päivitetty: 1.3.2023