suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Juuan kunta

Perusopetus

  • Palvelu
  • Juuka
  • Julkinen palvelu

Juuan kunnassa perusopetusta tarjoaa Poikolan koulu kirkonkylällä sekä Vihtasuon ja Nunnanlahden kyläkoulut. Kyläkouluissa opetusta tarjotaan kuudenteen luokkaan saakka ja Poikolan koulussa on luokat esiopetuksesta yhdeksänteen luokkaan ja kolme erityisopetuksen pienluokkaa.

Koulumme kasvattaa, opettaa ja valmistaa oppilaita jatko-opintoihin.

Kenelle ja millä ehdoin

Palvelu on maksuton.

Tausta ja lainsäädäntö

Perusopetus on opetussuunnitelman mukaista opetusta, joka tukee oppilaiden kasvua ihmisinä ja yhteiskunnan jäseninä sekä opettaa tarpeellisia tietoja ja taitoja. Se tuottaa kaikille saman jatko-opintokelpoisuuden toisen asteen koulutukseen.

Oppivelvollisia ovat Suomessa vakinaisesti asuvat lapset sinä vuonna, jona he täyttävät seitsemän vuotta. Oppivelvollisuus päättyy, kun he ovat suorittaneet perusopetuksen oppimäärän tai oppivelvollisuuden alusta on kulunut kymmenen vuotta. Vamman tai sairauden takia oppivelvollisuus voi olla pidennetty. Aikuiset voivat suorittaa perusopetuksen oppimäärän esimerkiksi aikuislukioissa tai kansan- ja työväenopistoissa.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaJuuan kunta
Palvelusta vastaaJuuan kunta
Alue Juuka
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Juuan kunta
Päivitetty: 2.3.2021