suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Iitin kunta

Perusopetuksen erityisopetus ja erityinen tuki

  • Palvelu
  • Iitti
  • Julkinen palvelu

Perusopetuksen tavoitteita ja sisältöjä voidaan mukauttaa, jos oppilas vammaisuuden, sairauden, kehityksen viivästymisen, tunne-elämän häiriön tai muun vastaavan syyn takia ei suoriudu perusopetuksen oppimäärästä. Tuki voi olla yleistä, tehostettua tai erityistä. Jos oppilas on jäänyt jälkeen tilapäisesti tai muutoin tarvitsee lyhytaikaista tukea, hänellä on oikeus tukiopetukseen. Iitin kunnassa e ...

Kenelle ja millä ehdoin

Oppilas voi saada erityisopetusta tai muuta tukea, mikäli oppimis- tai sopeutumisvaikeus, vamma, sairaus tai muu syy sitä edellyttää.

Perusopetuksen oppilailla on oikeus erityisopetukseen tai muuhun tukeen, mikäli esim. oppimis- tai sopeutumisvaikeus, vamma, sairaus sitä edellyttää. Oppilaan tulee tarpeen vaatiessa saada tukea viipymättä. Erityinen tuki edellyttää hallintopäätöstä. Perusopetuslain mukaan erityisopetus kuuluu yhtenä osana kolmiportaiseen tukeen. Koulun ja huoltajien tulee tehdä yhteistyötä aina tuenportaalta toiselle siirryttäessä. Myös oppilaan tulee sitoutua tukitoimiin.

Tausta ja lainsäädäntö

Erityinen tuki muodostuu erityisopetuksesta ja oppilaan tarvitsemasta muusta tuesta. Erityisopetus on ensisijaisesti pedagogista eli oppimisen tukea. Muu tuki voi olla esimerkiksi koulunkäynnin tukea sekä pedagogista tukea. Ne muodostavat oppilasta tukevan kokonaisuuden. Oppilaan tulee tarpeen vaatiessa saada tukea viivytyksettä. Erityinen tuki edellyttää hallintopäätöstä.

Jos oppilas on jäänyt jälkeen tilapäisesti tai muutoin tarvitsee lyhytaikaista tukea, hänellä on oikeus tukiopetukseen.

Oppimis- tai koulunkäyntivaikeuksien takia oppilas voi saada erityisopetusta, joka voidaan järjestää erityisryhmässä tai -luokalla. Perusopetuksen tavoitteita ja sisältöjä voidaan yksilöllistää, jos oppilas vammaisuuden, sairauden, kehityksen viivästymisen, tunne-elämän häiriön tai muun vastaavan syyn takia ei suoriudu perusopetuksen oppimäärästä. Yksilöllistämistä tulisi käyttää vain, jos oppilas ei suoriudu hyväksyttävästi oppiaineen oppimäärästä. Sitä ennen tulisi oppiaineen tavoitteita ja sisältöjä eriyttää painoalueittain.

Palvelun toteuttaa

Iitin kunta

Palvelusta vastaa

Iitin kunta
Tekstistä vastaa: Iitin kunta
Päivitetty: 27.10.2021