Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta
- Palvelu
- Suomussalmi
- Julkinen palvelu
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään Suomussalmella Ruukinkankaan ja Karhulanvaaran kouluilla koulupäivinä klo 16.30 saakka.
Toimi näin
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoimintaan haetaan kunnan nettisivuilta löytyvällä lomakkeella.
Kenelle ja millä ehdoin
Aamu- ja iltapäivätoiminta on tarkoitettu ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille sekä kaikkien vuosiluokkien erityistä tukea saaville oppilaille.
Tausta ja lainsäädäntö
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoimintaan voivat hakea ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaat sekä kaikkien vuosiluokkien erityistä tukea saavat oppilaat. Aamu- ja iltapäivätoimintaa voidaan järjestää arkipäivisin pääsääntöisesti kello 7:n ja 17:n välisenä aikana.
Toiminta pyrkii tukemaan lasten kehitystä ja kasvua, edistämään hyvinvointia ja tasa-arvoisuutta, ennaltaehkäisemään syrjäytymistä ja lisäämään osallisuutta.
Kunta vastaa aamu- ja iltapäivätoiminnan kokonaisuudesta. Se voi järjestää toiminnan itse tai yhdessä muiden kuntien kanssa tai hankkia palvelut järjestöiltä, yhteisöiltä ja yrityksiltä. Kunta päättää aamu- ja iltapäivätoiminnasta perittävien kuukausimaksujen määrästä. Kunnalla ei kuitenkaan ole velvollisuutta toiminnan järjestämiseen.
Myös koulun kerhotoiminta tai taiteen perusopetus voivat olla lapsen aamu- tai iltapäivätoimintaa.
Vammaisten lasten aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestävät kunta ja hyvinvointialue yhdyspintayhteistyönä.